
Suomen hallitusohjelmassa on luvattu toimia kaupan vaikutusvallan rajoittamiseen. Myös muualla Euroopassa on huomattu, että kauppa voi hyvin ja teollisuus sekä maataloustuottajat ovat alisteisessa asemassa.
EU-komissio julkaisi tänään keskiviikkona vision maanviljelyn ja elintarvikkeiden tulevaisuudesta.
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen vastaa, miten kaupan ylivaltaa aiotaan jatkossa hillitä.
Lisäksi hän ottaa kantaa muun muassa maatalouden rahoitukseen ja tiedon liikkumiseen elintarvikemarkkinassa.
Pesosen mukaan tieto ei tällä hetkellä jakaudu ruokaketjussa tasaisesti. Kuluttaja ei pysty omien valintojensa kautta tällä hetkellä rahoittamaan kestäviä alkutuotannon investointeja, joita tehdään muun muassa uusiutuvaan energiaan ja ravinnekierrätykseen.