• Maito- ja isot viljatilat aikeissa vähentää lannoiteostoja

    Talouden ahdinko ajaa maatiloja säästöliekille. Päätoimiset vilja- ja maitotilat hakevan säästöjä ensi sijassa lannoitekuluista. Muista tuotantopanoksista kuten kasvinsuojelusta ja kalkista ei ainakaan tässä vaiheessa olla tinkimässä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    16.12.201414:21
    MT toimitus

    Vilja-alan yhteistyöryhmä julkaisi tiistaina marraskuussa tehdyn viljelijäkyselyn viimeiset tulokset, jotka koskivat kylvösuunnitelmia ja ostopanosten käyttöä. Kyselyyn vastasi runsaat 500 viljelijää.

    Vastaukset ovat vielä kovin alustavia varsinkin, kun lähes kolmannes ei osannut tai halunnut kertoa, mitä aikoo kylvää.

    Ensi kesän kylvöaloihin ei kaavailla isoja muutoksia, mutta lannoitteiden käytöstä aiotaan nipistää. Vastaajista peräti 12 prosenttia kertoi vähentänsä lannoiteostoja, kun lisääjiä oli kaksi prosenttia.

    Hanakimmin lannoitekauppoja ovat karsimassa yli 75 hehtaarin viljatilat sekä maidontuottajat. Kummassakin tilaryhmässä talous on kiristynyt viime kuukausina. Maidon tuottajahinta on notkahtanut Venäjä-pakotteiden takia ja viljan hinta vajosi pohjalle jo kesällä.

    Muiden tuotantopanosten kuten torjunta-aineiden, kalkin ja sertifioidun siemenen käytössä ei näyttäisi tulevan isoja muutoksia viime kauteen.

    Ristiriitainen vastaus saatiin karjanlannan käyttösuunnitelmiin. Karjatilat aikovat lisätä lannan käyttöä ja viljatilat puolestaan vähentää. Ravinteiden käytön tehostamisessa on korostettu, että lannan levitysalaa tarvitaan lisää.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    lannoite
    viljely
    maidontuotanto
    talouden ahdinko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle