• Yle esittää aktivistien salavideoita lihaketjusta

    Yle esittää tänään salavideoita suomalaisista teurastamoista. Myöhemmin tällä viikolla esitetään salavideoita sikaloista.
    Maatalous
    26.10.201518:18
    Tuure Kiviranta

    Ylen MOT-ohjelma esittää maanantaina kello 20 salavideoita suomalaisista teurastamoista. MOT:n mukaan toiminta on julmaa ja välinpitämätöntä. Lisäksi Yle esittää tällä viikolla A-studiossa eläinaktivistien salaa kuvaamia videoita sikaloista. Videot on kuvattu salaa asennetuilla kameroilla.

    Yle on näyttänyt etukäteen Suomen sikayrittäjien puheenjohtajalle Martin Ylikännölle sikaloista kuvattua materiaalia. Teurastamovideoita Ylikännö ei ole nähnyt.

    Ylikännö sanoo, että hänen näkemissään videoissa tiloilla ei räikeästi rikota lakia, joskin niissä on myös paheksuttavaa.

    Hän toteaa, että asiaa tuntemattomalle videot voivat näyttäytyä rajuina. Hän on harmissaan, että videopätkät ovat irrallisia kohtauksia, eikä niissä näytetä koko tapahtumaketjua.

    Videoilla esimerkiksi väitetään, että kastroinnissa ei käytetty kivunlievitystä. Lääkintä pitää oikeasti antaa hyvissä ajoin, joten se ei lyhyessä videossa voikaan näkyä, Ylikännö kertoo.

    Ylikännö muistuttaa, että hän, Yle, eläinsuojelijat tai tuottajajärjestöt eivät ole tuomareita. Viranomaiset päättävät milloin on toimittu oikein ja milloin väärin. Epäkohdista tulee ilmoittaa viranomaisille, jos sellaisia havaitsee.

    Hän myös muistuttaa, että salakameroiden asentajat ovat tunkeutuneet ilman lupaa sikaloihin. Tautien, kuten afrikkalaisen sikaruton, leviämisen kannalta se on erittäin vaarallista.

    MT ei saanut Yleltä kommenttia ovatko videot Ylen mielestä luotettavia, jos videot ovat lihansyöntiä vastustavan ryhmän kuvaamia ja valikoimia.

    Artikkelin aiheet
    Yle
    lihaketju
    teurastamot
    sikalat
    eläinaktivismi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle