• Kiinan talouskasvu voi hidastua sikaruton takia – ruoka kallistuu nopeasti

    Kiinassa ruoka kallistui 7,2 prosenttia toukokuussa ja sianlihan hinta nousi 18 prosenttia. Soijan hintaan povataan laskua.
    Ruoka ja etenkin sianliha on kallistunut alkuvuonna Kiinassa laajan sikaruttoepidemian takia.
    Ruoka ja etenkin sianliha on kallistunut alkuvuonna Kiinassa laajan sikaruttoepidemian takia. Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous
    25.6.201907:00
    Veikko Niittymaa

    Afrikkalainen sikarutto alkaa vaikuttaa kansantalouksiin Aasiassa. Inflaation ennustetaan kiihtyvän, kun sianlihan hinta nousee.

    Suurin merkitys sianlihalla on Kiinassa, missä inflaatiota mittaavan kuluttajahinta­indeksissä sianlihan painoarvo on 3,5 prosenttia, arvioi talousanalyyseihin erikoistuneen Capital Economicsin asiantuntija James Swanston CNBC-uutispalvelun haastattelussa.

    Kiinalaiset kuluttavat noin puolet maailman sianlihasta.

    Muissa sikarutosta kärsivissä maissa sianlihan osuus kuluttaja­hintaindeksissä on prosentin luokkaa.

    Sianlihan hinta on Kiinan kansallisen tilastokeskuksen mukaan kallistunut yli 18 prosenttia viime vuoden toukokuusta ja ruuan hinta on koholla 7,2 prosenttia.

    Sianlihan tuottajahinta hipoi edellisviikolla kahta euroa kilolta Kiinassa. EU:n keskihinta oli 1,76 euroa, ja Suomessa tuottajat saivat 1,64 euroa. Sianlihan hinta on noussut Kiinan lisäksi EU:ssa yhtäjaksoisesti tammikuun lopulta lähtien.

    Ruton takia sianlihan tuotannon arvioidaan vähenevän merkittävästi Aasiassa. Se saattaa vähentää rehuvalkuaisena käytetyn soijan menekkiä ja laskea sen maailmanmarkkinahintaa. Toistaiseksi soijan hinta on pitänyt pintansa ja pikemminkin vahvistunut.

    Kiinan ennustetaan siirtyvän sikaruton takia ainakin jossain määrin siipikarjan- ja naudanlihan tuotantoon. Etenkin broilerinlihan kulutuksen odotetaan lisääntyvän. Soijaa tarvitaan kuitenkin rehuissa vähemmän kuin ennen.

    Sianlihan vaje on Kiinassa niin suuri, ettei sitä pystytä paikkaamaan lihan tuonnilla.

    Toistaiseksi merkkejä soijan hintojen laskusta ei ole.

    Päinvastoin Yhdysvaltojen keskiosien sateet ovat viivyttäneet kylvöjä ja nostaneet hintoja. Maissin kylvöaika on ohi, ja sen ala supistui merkittävästi. Soijakin alkaa olla myöhässä.

    Soijan ja maissin hinnat vahvistuivat kuukaudessa yli 20 prosenttia viljoja noteeraavassa Chicagon pörssissä. Myös vehnän uuden sadon noteeraukset ovat vahvistuneet lähes viidenneksen vapun jälkeen.

    Pientä nousua on nähty myös Euroopassa. Maissin hinta on vahvistunut Yhdysvaltojen imussa liki kymmenen prosenttia toukokuusta. Rapsikin on noussut aavistuksen, mutta vehnän hinta on pysytellyt ennallaan Pariisin Euronext-hyödykepörssissä.

    Viime kesällä piinannut kuivuus on ohi Keski-Euroopassa, ja nyt odotetaan taas vähintään tyydyttävää satoa. Täksi viikoksi ennustettu kova helle voi vielä muuttaa tilannetta.

    Saksan käteiskaupassa vehnän hinnat tuntuvat heiluvan poikkeuksellisen paljon ilman selkeää suuntaa. Edellisviikolla hinnat vajosivat reippaasti, kun viime viikko oli vuorostaan vahvaa nousua.

    Vehnän ensi syksyn termiini­hinnat ovat Saksassa viitisen prosenttia korkeampia kuin vuosi sitten. Rapsissa nousua on kymmenkunta prosenttia.

    African swine fever could drive up inflation in emerging markets as pork prices soar

    Artikkelin aiheet
    Kiinan talous
    sikarutto
    sianliha
    soija
    inflaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle