• Näin paljon painaa ennätyskurkku ‒ monstereista riittää rouskutettavaa

    Lämmin ja kostea kesä on hellinyt jättikasvisten kasvattajia. Tähän mennessä on saavutettu jo kolme uutta Suomen ennätystä.
    Suomen Jättikasvisyhdistys  järjestää vuotuiset SM-kisat syyskuun viimeisenä lauantaina. Kilpailut pidetään Mäntsälässä, Keudan Saaren kartanon puutarhalla.
    Suomen Jättikasvisyhdistys järjestää vuotuiset SM-kisat syyskuun viimeisenä lauantaina. Kilpailut pidetään Mäntsälässä, Keudan Saaren kartanon puutarhalla. Kuva: Viestimedian arkisto
    Maatalous|Piha ja puutarha
    7.9.202411:30
    Maija Ala-Siurua

    Kasvihuonekurkkujen kuningas, sellaisen on onnistunut kasvattamaan Maija Karvinen Kärkölästä. Monsterikurkulla on painoa 10,58 kiloa ja pituutta 90,5 senttimetriä. Sekä paino että pituus ovat kasvisten uusia Suomen ennätyksiä, tiedottaa Suomen Jättikasvisyhdistys.

    Karvisen viherpeukalo onnistui kasvattamaan myös edellisen ennätyspainoisen kurkun, joka oli runsaan kilon nykyistä jättiläistä kevyempi.

    Tavallinen kasvihuonekurkku on lilliputti ennätysserkkunsa rinnalla. Jättimäisen kurkun kasvatti Maija Karvinen.
    Tavallinen kasvihuonekurkku on lilliputti ennätysserkkunsa rinnalla. Jättimäisen kurkun kasvatti Maija Karvinen. Kuva: Anni Kyrö

    Tänä kesänä on syntynyt kasvisten kolmaskin ennätys. Laura Pirhonen Tohmajärveltä kasvatti maan suurimman cantaluponmelonin, jolle kertyi elokuun lopulla painoa peräti 6,69 kiloa.

    Lämmin ja kostea kesä on hellinyt jättikasvisten kasvattajia. Suuruudet ottavat toisistaan mittaa jättikasvisten SM-kilpailuissa 28.9.2024 Mäntsälässä, Keudan Saaren kartanon puutarhalla. Tapahtuma on avoin yleisölle kello 11–15.

    Laura Pirhosen cantaluponmeloni painoi ennätykselliset 6,69 kiloa.
    Laura Pirhosen cantaluponmeloni painoi ennätykselliset 6,69 kiloa. Kuva: Anni Kyrö

    Karvisen kurkku ja Pirhosen meloni on mitattu kotipaikoillaan Jättikasvisyhdstyksen sääntöjen mukaan videon avustuksella. Menetelmä on käytössä nopeasti pilaantuvilla kasviksilla. Mäntsälän kisoissa yhdistyksen tuomarit arvioivat kasvikset paikan päällä.

    Kisoissa on nähtävillä suurimpien kasvisten lisäksi laaja syötävien kasvisten näyttely, jossa on esillä sata erilaista kasvia. Vuoden hevi on basilika, ja sen kunniaksi luvassa on laaja yrttinäyttely, Jättikasvisyhdystys lupaa tiedotteessaan.

    Lisää aiheesta
    • Kasvattaja Timo Iisakkila sanoo saaneensa kipinän jättikurpitsojen kasvattamiseen Atlantin toiselta puolelta. Mestaruus on hänelle kolmas peräjälkeen. LEHTIKUVA / HANDOUT / SUOMEN JÄTTIKASVISYHDISTYS.

      Piha ja puutarha | Vuoden suurin kurpitsa painaa lähes 500 kiloa – kasvattaja kasteli hurjat määrät joka päivä

    • Mitä jättikasviksille tapahtuu kilpailun jälkeen? 88-kiloinen jätti ei mahtunut edes Toyotan takakonttiin

    • Basilika antaa runsaasti makua ruokaan.

      Ruoka | Vuoden teemavihannes on basilika: kokeile uusia reseptejä

    • Basilika on myös suomalaisten suosikkiyrtti.

      Ruoka | ”Kuninkaallista yrttiä” viljellään vuosittain 35 puutarhalla ympäri Suomen – tunnistatko basilikan eri lajikkeet?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle