• Leikkuri iskee luonnonhaitta- ja ympäristökorvauksiin

    Ympäristötoimiin kaavaillut rajoitukset toteutumassa. Luonnonhaittakorvauksesta lähtee vuoden päästä 10 euroa hehtaarilta.
    Yksi leikkuriin joutuvista toimenpiteistä on kerääjäkasvitoimenpide, johon viljelijät osallistuivat tänä vuonna 35 kertaa odotettua innokkaammin. Jatkossa kerääjäkasveja voi ilmoittaa enintään 25 prosentilla tilan korvauskelpoisesta maatalousmaasta.
    Yksi leikkuriin joutuvista toimenpiteistä on kerääjäkasvitoimenpide, johon viljelijät osallistuivat tänä vuonna 35 kertaa odotettua innokkaammin. Jatkossa kerääjäkasveja voi ilmoittaa enintään 25 prosentilla tilan korvauskelpoisesta maatalousmaasta. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    17.11.201517:05
    Juhani Reku

    Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt toteuttaa pääosan ympäristökorvaukseen kaavailemistaan rajoituksista. Muun muassa tiettyjen ympäristökorvausnurmien käyttäminen kasvipeitteisyysalan kasvattamiseen ei ole jatkossa mahdollista.

    Suojavyöhykkeitäkään ei voi perustaa enää tulevina vuosina lisää.

    Ministeriön mukaan ympäristökorvauksen toimenpiteiden "tavoitteet on saavutettu". Siksi niitä esitetään rajattavaksi, kuitenkin niin, etteivät rajaukset vaaranna ympäristötavoitteiden saavuttamista..

    Ympäristökorvauksen lisäksi leikkuri iskee myös luonnonhaittakorvaukseen, tosin vasta vuonna 2017. Tuolloin luonnonhaittakorvausta leikataan kymmenellä eurolla hehtaarilta.

    Luonnonhaittakorvauksen leikkaus johtuu hallitusohjelman vaatimista säästöistä.

    Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 seurantakomitea päätti ohjelmaan esitettävistä muutoksista kokouksessaan tänään tiistaina.

    Seuraavaksi komitean esitys lähtee EU:n komission käsittelyyn. Komission päätöstä ohjelmamuutoksesta odotetaan helmikuun loppuun mennessä.

    Artikkelin aiheet
    ympäristökorvaus
    luonnonhaittakorvaus
    Maa- ja metsätalousministeriö
    EU-komissio
    maaseudun kehittämisohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle