

Innostus huokuu pian 26-vuotiaasta, mutta jo yhdeksän vuotta omaa tilaa viljelleestä, Lasse Kärkkäisestä. Viljelykäytännöissä tehdyt muutokset ja panostus maaperään sekä peltojen kuntoon vaikuttaa tuovan tulosta Venäjän rajaan rajoittuvalla tilalla Ruokolahden Lassilassa. Osa pelloista on naapurikunta Rautjärven puolella.
Kärkkäinen odottaa pääsevänsä parin viikon kuluttua ensimmäistä kertaa puimaan hyvää syysrypsiä.
”Syysrypsi näyttää nyt sen, miksi sitä kannattaa viljellä”, Kärkkäinen toteaa tuuheassa, hyvin pensoneessa kasvustossa.
Rypsin seassa näkyy kapeita kulkuväyliä, joiden viljelijä arvelee olevan villisikojen polkuja. Muuta vahinkoa villisiat eivät ole kasvustolle onneksi aiheuttaneet.
”Kumina niille maistuu, mutta muuten ne syövät lähinnä rikkakasveja viljan seasta.”
Kärkkäinenkin on yrittänyt viljellä kuminaa, mutta siitä on pitänyt villisikojen takia luopua. Hanhet eivät toistaiseksi ole tilan pelloilla vierailleet.
Viljelyssä on kaikkiaan noin 200 hehtaaria. Niistä suurimmalla osalla kasvaa ohraa tai syysvehnää. Lisäksi viljelyssä on kevätrypsiä, hernettä ja nurmia.
Syysvehnä selvisi kuivasta keväästä paremmin kuin keväällä kylvetyt viljat, mutta ei syysrypsin veroisesti.
”Syyskasvit talvehtivat hyvin. Suurempi ongelma oli syksyn kuivuus, jonka vuoksi noin kaksi kolmasosaa kylvetyistä ei itänyt kunnolla. Ne piti rikkoa ja kylvää uudelleen keväällä”, Kärkkäinen kertoo.
Tällä hetkellä viljojen tilanne alueella näyttää lupaavalta. ”Toisesta nurmisadosta on ollut jonkin verran huolta kuivuuden takia. Toivottavasti nyt tulleet sateet auttavat.”

Nuori viljelijä soveltaa pelloillaan paljon luomuviljelyn oppeja. Tilalla käytetään aktiivisesti esimerkiksi maanparannusaineita ja karjanlantaa.
”Lannan käyttö tukee paikallista ravinnekiertoa, tuo pelloille edullisia ravinteita ja lisää elämää savimaille”, Kärkkäinen toteaa. Häntä harmittaa luomun ja tavanomaisen tuotannon vastakkainasettelu.
”Itse olen vähän tässä välissä. Peltojen ei esimerkiksi tarvitse näyttää viimeisen päälle rikattomilta, mutta ne lannoitetaan kuitenkin aika vahvasti. Kasvinsuojeluaineita käytetään tarkasti ja vain tarpeen mukaan.”
Kärkkäinen kiinnitti osan sadosta kesän alussa, kun hinnat näyttivät lähtevän laskemaan. ”Silloin sai hyvän hinnan.”
Lue myös:
”Ensi kesä on vielä täysi kysymysmerkki” — korkeat tuotantokustannukset näkyvät nyt käytännössä