• Maidon tuottajahinta nyt 12 prosenttia viime vuotista alempi

    Maidon tuottajahinta oli syyskuussa 11 prosenttia edellisvuoden syyskuuta alempi. Lokakuun luku oli myös 11 ja ennakkotieto marraskuulta 12 prosenttia. Tällaisilla luvuilla Suomen virkamiehet yrittivät eilen vakuuttaa Euroopan komissiota Suomen maidontuotannon vaikeuksista.
    Maatalous
    28.11.201409:58
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT) Suomen virkamiehet yrittävät vakuuttaa Euroopan komissiota maidon hinnan alenemisesta vertaamalla tämän syksyn tuottajahintoja viimevuotisiin.

    Tämän vuoden syyskuussa hinta oli 11 prosenttia edellisvuoden syyskuuta alempana. Lokakuussa ero oli yhtä paljon, mutta marraskuun ennakkotiedon mukaan hinta on vielä yhden prosentin enemmän viime vuoden marraskuuta alhaisempi.

    ”Komission virkamiesten kanssa on käyty läpi hinnan muodostumista Suomessa ja jälkitilin merkitystä. Tarkoitus on osoittaa, että maidon hinnan lasku johtuu Venäjän viennin keskeytymisestä”, maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Risto Artjoki sanoo.

    Edelliseen vuoteen vertaaminen antaa erilaisen kuvan tuottajahinnan laskusta kuin komission käytössä oleva virallinen tilasto. Sen mukaan maidon hinta Suomessa on noussut syksyllä.

    Uusi tapa poistaa maidon hinnan kausivaihtelun. Syksyllä maidosta on tavallisesti maksettu parempia hintoja kuin kesällä. Tänä syksynä kuitenkin vähemmän kuin viime syksynä.

    Artjoen vierailu liittyy Suomen ponnisteluihin saada maidontuottajille kriisitukea Venäjän asettaman tuontikiellon tappioihin.

    Baltian maat saivat viime viikolla 28 miljoonaa tukea, mutta Suomi jäi ilman. Yksi syy Suomen pudottamiseen tuen saajien joukosta oli se, että Suomi ei pystynyt osoittamaan kyllin selvästi tuottajahintojen laskua.

    Maatalousministeri Petteri Orpo (kok.) ja maatalouskomissaari Phil Hogan jatkavat neuvotteluja ensi viikolla.

    Artikkelin aiheet
    maidon tuottajahinta
    maidontuotanto
    Euroopan komissio
    Venäjän tuontikielto
    maataloustuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle