• Maatalouskonepajat selvisivät hyvin koronakeväästä - epidemia haittasi vientiä

    Konekauppa kävi entiseen malliin kotimaassa, mutta vienti hiljeni, kun asiakkaita ei päässyt tapaamaan.
    Maatalouskoneiden valmistajat ovat selvinneet vähin vaurioin koronakeväästä. Tehtaat on pystytty pitämään auki ja väki on ollut tervettä.
    Maatalouskoneiden valmistajat ovat selvinneet vähin vaurioin koronakeväästä. Tehtaat on pystytty pitämään auki ja väki on ollut tervettä. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    5.6.202013:24
    Veikko Niittymaa

    Maatalouskoneiden myynti on sujunut koronasta huolimatta hyvin Suomessa. Konevalmistajat ovat varsin tyytyväisiä talven ja kevään menekkiin.

    Viennissä on koettu kuitenkin takaiskuja, kun asiakkaita ei päässyt tapaamaan karanteenin takia.

    MT kysyi kuudelta konevalmistajalta markkinatilannetta ja koronan vaikutuksia. Tuotanto on ollut käynnissä epidemian ajan, ja väki on pysynyt terveenä. Komponenttien saatavuudessa oli jonkin verran viiveitä, mutta niistäkin on selvitty.

    Tilauskantaa oli lukittuna edellisvuotta enemmän ennen koronaa ja hyvin vähän tilauksia peruuntui, sanoo toimitusjohtaja Mikko Mäkimattila Multivalta Loimaalta.

    ”Jos epidemian piti tulla, niin oli hyvä, että se tuli nyt eikä kaksi kuukautta aiemmin. Silloin vaikutukset olisivat olleet paljon isompia”, Mäkimattila pohtii.

    Konepajoilla elätellään toiveita, että korona on ohi viimeistään alkusyksyllä, ja tapahtumia sekä messuja voidaan taas järjestää. Ellei ole, seuraavan kauden näkymät heikkenevät.

    Artikkelin aiheet
    maatalouskoneet
    koronaviruspandemia
    vientikauppa
    konekauppa
    Loimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle