• Uudessa hankkeessa pyritään löytämään ratkaisuja maatalouden ravinnekuorman vähentämiseen Perämerellä

    SustainableNutrients on Interreg Aurora -ohjelman rahoittama hanke, jonka vetäjänä toimii Oulun yliopiston kestävän kemian tutkimusyksikkö. Hankkeessa on mukana myös Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Ruotsin maataloustieteellinen yliopisto SLU.
    Perämeren vedenlaatu on parempi kuin muilla Itämeren alueilla. Kuvassa Itämeri. Kuvituskuva.
    Perämeren vedenlaatu on parempi kuin muilla Itämeren alueilla. Kuvassa Itämeri. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    7.8.202504:00
    Kaapo Karppinen

    Oulun yliopiston johtama kansainvälinen tutkimushanke pyrkii löytämään ratkaisuja, joilla maatalouden aiheuttamaa ravinnekuormaa Perämereen voitaisiin hallita.

    Tutkimuksen kohteena olevat tekniikat voivat tarjota tehokkaan keinon vähentää maatalouden ravinnekuormitusta Perämeren alueella ja jopa muuallakin maailmassa. Keskeisessä roolissa on selvittää, miten maatalouden valumavesissä olevat ravinteet voitaisiin ottaa talteen erilaisten vedenpuhdistusmenetelmien avulla.

    Oulun yliopiston tutkijat keskittyvät saostusmenetelmään, jolla pyritään ottamaan talteen typpi, fosfori ja kalium. Fosfori erotetaan struviittina tai K-struviittina, joita voidaan hyödyntää lannoitteina.

    ”Struviittisaostus toimii parhaiten, kun jäteveden fosfaattipitoisuus on hieman korkeampi, yli 200 milligrammaa litrassa. Kun saostus on tehty, syntynyt sakka erotetaan ja nestejae käsitellään muilla tutkittavilla menetelmillä”, kertoo tutkijatohtori Janne Pesonen Oulun yliopiston kestävän kemian tutkimusyksiköstä tiedotteessa.

    Ruotsin maataloustieteellisessä yliopistossa tutkitaan mikrolevien käyttöä maatalouden jätevesien puhdistuksessa. Mikrolevät sitovat ravinteita ja käsittelevät myös orgaanista hiiltä ja hiilidioksidia. Laboratoriokokeita tehdään eri mittakaavoissa muutamista millilitroista aina 900 litraan asti.

    Ruotsissa tutkijat hyödyntävät myös elinkaarianalyysiä (LCA) vertaillakseen kehitteillä olevia prosesseja. Tavoitteena on löytää teknisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävä menetelmä, jota tietyllä alueella olevat sidosryhmät voivat käyttää ravinnekuormituksen vähentämiseen. Arviointi kattaa sekä laboratoriokokeet että pilottivaiheen.

    Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkijat kehittävät adsorbenttimateriaaleja, jotka valmistetaan teollisuuden sivuvirroista ja poistavat epäpuhtauksia, erityisesti typpeä, maatalouden jätevesistä. Nämä materiaalit toimivat vedenpuhdistuksen loppuvaiheessa suojaten makean veden lähteitä hajakuormitukselta.

    Lisää aiheesta
    • Meriveden lämpeneminen lisää Vibrio-bakteerien määrää. Lehtikuva / Roni Rekomaa.

      Hyvinvointi | Rannikkovesien bakteerit voivat sairastuttaa jopa korvan kautta – tällainen on vibrioositartunta

    • Suomen kolme tärkeintä lannoitesatamaa sijaitsevat Kokkolassa, Kotkassa ja Uudessakaupungissa. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Tuore mittaus: maatalouslannoitteiden käsittely satamissa kuormittaa Itämerta jopa yhtä paljon kaupunkien jätevedet

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ravinnekuorma
    Perämeri
    vedenpuhdistus
    tutkimushanke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle