
Euroopan viimeisintä hellejaksoa edelsi monin paikoin pitkään kestänyt kuiva kausi, mikä lisäsi entisestään lämmön haitallisia vaikutuksia. Sateettomuus on vaivannut erityisesti Etelä- ja Keski-Eurooppaa sekä Ukrainan eteläosia, Pohjois-Romaniaa ja Britteinsaarten eteläosia.
Pitkä kuiva kausi ja korkeiden lämpötilojen aiheuttama kastelun tarve ovat johtaneet siihen, että kasteluvesivarannot ovat paikoin uhkaamassa loppua. Jo pitkään kuivuudesta kärsineet Pohjois-Italia ja Espanja ovat erityisen haavoittuvaisia tämän suhteen. Näissä maissa keinokasteltua pinta-alaa on suhteessa eniten.
Euroopan satoennusteet ovat tippuneet kaikkien viljojen osalta kuitenkin vain noin 2 prosenttia. Viljaa enemmän ovat kärsineet maissi, auringonkukka ja soijapapu. Euroopan komission tutkimuskeskus laski näiden ennusteita lähemmäs kymmenen prosenttia kuukauden takaisesta.
Itämeren alue, Pohjoismaat ja Irlanti ovat välttyneet näiltä Manner-Eurooppaa vaivanneilta kuivuuksilta. Lämmön ja sateiden yhdistelmä on nostanut ennusteita.
Suomessa kevätviljojen kasvu on edelleen hieman pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. Kuivuus on kuitenkin laskenut satoennustetta alueittain.
Markkinat vaikuttavat seuraavan edelleen enemmän Mustanmeren vientitilannetta kuin Euroopan satoennusteita. Venäjän, Ukrainan ja Turkin välillä sovitun vientikäytäväsopimuksen allekirjoittaminen ei kuitenkaan aiheuttanut pörsseissä odotettua hintojen tasaantumista.
Vientikäytäväsopimuksen allekirjoittamista seurannut Venäjän ohjusisku Ukrainan tärkeimpään viljan vientisatamaan, Odessaan, kiihdytti maataloushyödykkeiden hintojen nousua erityisesti maissin ja rapsin kohdalla.
Seurauksena rapsilla hinnannousua nähtiin lähes 60 euroa tonnilta, nykyisen hinnan ollessa 690 euroa viikonloppuun tultaessa.
Maissin kohdalla hinnannousu teki tyhjäksi viimeisen kahden kuukauden laskusuhdanteen. Euroopan noin 8 prosenttia laskenut satoennuste yhdessä Ukrainan vientivaikeuksien kanssa ovat saaneet aikaan tilanteen, missä maissin hinnat ovat harvinaisesti vehnän hintoja korkeammalla.
Tilanne on erittäin hankala kotieläintuotannon kannalta — suuri osa Euroopan rehumaissista on tuonnin varassa.
Kuivuuden seurauksena tuonnin tarve Eurooppaan kasvaa entisestään. Euroopan ylivoimaisesti suurimman tuottajan, Ukrainan, vienti ole vieläkään riittävällä tasolla paikkaamaan tätä kysyntää.
Pariisin pörssissä lähimpien maissifutuurien hinnat ovat nousseet noin 20 prosenttia kuukauden takaisesta, nykyiseen 350 euroon tonnilta. Saksassa spot-hinnat ovat hieman yli 320 euroa.
Vehnäfutuurien kohdalla vastaavanlaista nousua ei nähty. Volatiliteetti näyttää olevan edelleen korkealla, mutta suuria muutoksia ei ole nähty viimeisen kahden kuukauden aikana. Pariisin pörssin lähimmän futuurin hinta on sahannut 340 euron molemmin aina kesäkuun alusta asti.
Atlantin länsipuolella ei todennäköisesti kyetä vastaamaan Mustanmeren vientivaikeuksien aiheuttamaan kuoppaan tarjonnassa.
USA:ssa syysvehnän sato osoittautui edellistä vuotta huomattavasti pienemmäksi, mutta kevätvehnän sadosta povataan ennätyssuurta.
Bloomberg uutisoi Pohjois-Dakotan kevätvehnän satoennusteiden olevan ennätyskorkeita. Ennustettu 3300 kilon hehtaarisato ei ole eurooppalaisella mittarilla korkea, mutta se on silti puolet enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Osavaltio tuottaa noin puolet koko USA:n kevätvehnästä.
Tästä huolimatta maan vehnäsadon ennustetaan olevan toiseksi pienin kahteenkymmeneen vuoteen.
Kanadassa kauden vehnäsadosta odotetaan keskiarvoa vähäisempää. Viennin oletetaan laskevan peräti 39 prosenttia edellisestä vuodesta.
Toinen Kanadan merkittävä vientituote, rypsi, on sekin kärsinyt kuivuudesta maan länsiosissa. Tämän vientiennuste on laskenut noin puoleen viime vuodesta.
Raakamaidon tuottajahinta EU:ssa jatkaa tasaista nousua. Hinta on kivunnut Suomessa EU-maiden keskiarvoa hitaammin.
Tammikuussa kotimaan hinta oli vielä keskiarvon yläpuolella, kun taas kesäkuun EU:n keskiarvo on 48,52 senttiä kilolta ja Suomessa 47 senttiä kilolta.
Sianlihan osalta hintojen nousu on ollut Suomessa Euroopan unionin keskiarvoa nopeampaa viimeisen vuoden aikana. S- ja E-luokan sianlihan hinta on kivunnut keskiarvoa huomattavasti enemmän.
Näiden hintojen erotus on kuitenkin tällä hetkellä huomattavasti vähemmän Suomen eduksi, kuin ennen Venäjän uusinta hyökkäystä Ukrainaan.
Suomen naudanlihan tuottajahinta on viimeisten kuukausien aikana lähestynyt EU:n keskiarvoa. Heinäkuulle tultaessa tiettyjen ruholuokkien kohdalla kotimaan hinnat ovat jopa ohittaneet keskiarvon.
Helmikuun alussa kotimaan hinnat olivat vielä noin 60 euroa EU:n keskihinnan alapuolella samoissa ruholuokissa.