• Marttila gm-viljelystä: ”Olisin öykkäri, jos en sallisi toisille”

    MTK:lla tai sen puheenjohtajalla ei ole jyrkkää kantaa muuntogeenistä ruuantuotantoa vastaan tai sen puolesta. Vaihtoehtoja ei pidä sulkea pois, jotta suomalaisella tuottajalla säilyy mahdollisuus valita haluamansa tuotantomuoto.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    17.9.201312:19
    MT toimitus

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila muistuttaa, ettei tuottajajärjestö ole sen paremmin gm-tuotantoa vastaan kuin sen puolesta. Oleellista on säilyttää tuottajien vapaus itse valita, haluavatko he tuottaa gm-ruokaa vai ei.

    Marttilan oma tila on gm-vapaa ja sellaisena pysyy.

    ”Olisin kuitenkin aika erikoinen öykkäri, jos en sallisi toisille kilpailukykyä parantavia uusia vaihtoehtoehtoja.”

    Marttilan mielestä gm-asioista päättäminen ja tutkimuksen ohjaaminen kuuluu EU:lle. Hän pitää yhtenä hallitusohjelman epäonnistuneimmista kirjauksista sitä, että EU:n jäsenvaltioiden pitäisi itse saada päättää gm-kantansa.

    Luomuliiton puheenjohtaja Jukka Lassilaa huolestuttaa muuntogeenisesti (gm) tuotetun ruuan vyöryttäminen kotimaiseen ruokaketjuun.

    Hänen mielestään yksi osoitus vyöryttämisestä on Marttilan Ylelle antama haastattelu. Siinä hän muun muassa sanoo, että tulevaisuudessa Suomessakin joudutaan mahdollisesti tuottamaan muuntogeenistä ruokaa.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi

    Artikkelin aiheet
    Juha Marttila
    MTK
    muuntogeeninen ruoka
    Luomuliitto
    ruuantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle