• Atrian eläinkuljettajille hyvää palautetta

    Maatalous
    30.12.201515:00
    Satu Lehtonen

    Atria kysyi marraskuussa tuottajiltaan, mitä mieltä nämä ovat yrityksen eläinkuljetuksista. Vastauksia tuli yli tuhat.

    Kuljettajat saivat toiminnastaan arvosanan 9,3. Eläinten käsittelylle arvosana oli 9,4 ja aikatauluille 9,1.

    Eniten kiitosta tuli ammattitaitoisesta eläinten käsittelystä. Myönteistä palautetta tuli myös aikatauluista: niiden pitämisestä, lähestymissoitoista ja kuljetussuunnittelusta.

    Kehittämistoiveet liittyivät pääasiassa aikatauluihin ja noutoaikoihin.

    Avoimen palautteen perusteella bioturvallisuus on tiloilla entistä tarkempaa ja kuskien toimintaa sen suhteen seurataan.

    Atria kertoo, että alkuvuoden vasikkaruuhkien jälkeen yhtiön asettamiin palvelutavoitteisiin on pystytty vastaamaan hyvin. Ternivasikat lähtevät pääasiassa alle 14 päivän kuluttua ilmoituksesta, kiirelehmät keskimäärin kolmessa päivässä ja kaikki lehmät alle viikossa.

    Myös porsaiden ja teurassikojen liikkuvuus on parantunut.

    Satu Lehtonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Atria
    eläinkuljetus
    tuottajapalaute
    bioturvallisuus
    karjankasvatus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle