• Lukijalta: Suorakylvö tuhoaa maaperän

    USA:ssa suorakylvöä on ollut käytössä jo 80-luvun alkupuolelta. Siellä on kiinnitetty huomiota siihen, että satotaso on laskenut kaiken aikaa myös suotuisissa kasvuoloissa.
    Tilaajalle
    Kirjoittajan mielstä suorakylvö lisää muun muassa torjunta-aineiden käyttöä
    Kirjoittajan mielstä suorakylvö lisää muun muassa torjunta-aineiden käyttöä Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalous
    29.5.202319:15
    Lukijalta
    Mika Mikkola

    Uskomaton kirjoitus suorakylvöyhdistyksen puheenjohtajalta Ari Koutoselta suorakylvön "eduista" (MT 24.5.).

    Voin ottaa oman tilan maat vertailukohdaksi, joiden viljelystä on noin 40 vuoden kokemus. Nykyinen viljelyala viljellään niin, että noin puolet kynnetään joka vuosi. Tähän vaikuttaa muun muassa maalaji ja kivettömyys. Toista puolta ei kynnetä ollenkaan. Tähän ovat syynä osittainen kivisyys ja maalaji. Tämä osa maista on sängellä talven yli.

    Keväällä lautasmuokataan ja äestetään kerran. Toisinaan nämä ovat myös syysviljalla.

    Jo kevennetty muokkaus aiheuttaa dramaattista torjunta-aineiden lisäämistarvetta! Esimerkiksi glyfosaattia käytämme aina kynnetyissä pelloissa ainoastaan kerran 10 vuoden aikana ja silloinkin ainoastaan pesäkekäsittelynä. Kevennetyssä muokkauksessa joudumme käyttämään sitä joka toinen vuosi koko pinta-alalle torjuaksemme myös muita syväjuurisia rikkakasveja, joihin tavalliset torjunta-aineet tehoavat heikommin.

    Kynnetyssä maassa rikkakasvipaine on huomattavasti pienempi, kun rikkakasvipankki on käännetty syksyllä maan sisään. Myös pellosta tulee lajikepuhdas, kun vielä itämättömät siemenet käännetään maan sisään.

    Kasvitautipaine on myös kynnetyssä maassa huomattavasti pienempi puhtaasta kylvöalustasta johtuen. Kevennetyssä muokkauksessa joudumme käyttämään 40 - 80 prosenttia enemmän torjunta-aineita rikkakasveille ja kasvitaudeille kynnettyyn verrattuna.

    USA:ssa suorakylvöä on ollut käytössä jo 80-luvun alkupuolelta. Siellä on kiinnitetty huomiota siihen, että satotaso on laskenut kaiken aikaa myös suotuisissa kasvuoloissa. Asiaa on tutkittu ja päätelty, että vuosikymmeniä runsaasti käytetty glyfosaatti on tuhonnut maan pieneliötoiminnan ja käytännössä tuhonnut ja "tappanut" maaperän.

    Itse pidän suorakylvöä laiskojen viljelijöiden tapana viljellä.

    He tekevät muokkauksen korvaavan osan töistä kemiallisilla aineilla. Jos ei ole aikaa viljellä, ei kannata viljellä.

    Mika Mikkola

    maanviljelijä

    Eura

    Artikkelin aiheet
    suorakylvö
    maaperän kunto
    maanviljely
    glyfosaatti
    torjunta-aineet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen