• ATL: Kotimaan valtava viljasato ruuhkauttaa Ruotsin vientisatamia

    Ruotsin syysvehnäsato on tänä vuonna poikkeuksellisen laadukas. Espanjan lisäksi sitä viedään Pohjois-Afrikkaan.
    Suomalainen venhäpelto elokuussa 2023.
    Suomalainen venhäpelto elokuussa 2023.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalous
    23.9.202514:30
    Maija Ala-Siurua

    Ruotsissa on korjattu viljasato, joka hipoo ennätyksiä, uutisoi ATL. Viljaa on tarjolla vientiin niin paljon, että satamissa on ruuhkaa.

    Normaalisti sadonkorjuun aikana lastataan 150 000–200 000 tonnia viljaa, pääosin Mälardalenin satamista. Tänä vuonna määrä voi nousta jopa 300 000 tonniin, kertoo Lantmännenin viljapäällikkö Per Germundsson ATL:lle .

    Lantmännenillä on seitsemän viljan vastaanottopistettä. Esimerkiksi Uplannin Hargshamnissa vastaanotetaan pääasiassa vehnää, joka lastataan vientilaivoihin. Loppukesästä ja syksyllä satamasta on lähtenyt yhteensä 11 laivaa, joista suurin vei 33 000 tonnia viljaa Espanjaan.

    Ruotsin vehnäsato on tänä vuonna poikkeuksellisen laadukas. Espanjan lisäksi sitä viedään Pohjois-Afrikkaan.

    Lisäksi ruotsalaiselle vehnälle on kysyntää Saksassa ja Baltiassa, joiden oma sato jää niukaksi.

    Saksasta ja Baltiasta tuli normaalia enemmän kysyntää heti sadonkorjuun alussa, sillä siellä oltiin huolissaan laadusta.

    ATL: Megaskörden pressar hamnen – exporten på toppnivåer

    Lisää aiheesta
    • Usda ennustaa maailman vehnäsadon olevan kaudella 2025/2026 yhteensä ennätysmäinen 816 miljoonaa tonnia.

      Maatalous | Vientimaksu venäläiselle vehnälle – viljan hintojen lasku pysähtyi

      Tilaajalle
    • Etelä-Pohjanmaalla viljoja on monin paikoin pystyssä ja laatu tulee heikkenemään tästä eteenpäin, arvioi VYR.

      Kasvintuotanto | VYR: Sateet keskeyttäneet peltotyöt eri puolilla maata – loput puinnit ja syyskylvöt uhattuina

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ruotsin viljasato
    vehnä
    vienti
    Lantmännen
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen