

On vaikea uskoa olevansa vain seitsemän kilometrin päässä Porin keskustasta, kun seisoo Elina ja Mika Kosken pihassa katsellen isäntäväen taskuista herkkuja kärkkyviä vuohia ja silmänkantamattomiin jatkuvia viljapeltoja.
Tila henkii vanhanajan tunnelmaa, joka huokuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun rakennuksista, oman arvonsa tuntevista vuohista sekä isäntäväen ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta.
Pientilan kivinavetassa märehtii 25 vuohen lauma. Elina-emännän keittiössä vuohenmaidosta valmistuu rahkaa, jugurttia, leipäjuustoa, salaattijuustoa, tuorejuustoa, kermatoffeeta sekä jäätelöä.

Vuohitila Kosket on syntynyt monen sattuman seurauksena. Vuonna 2015 tilalle ostettiin kaksi vuohta 12- ja 13-vuotiaiden tyttärien lemmikeiksi. Vuohet saivat nimekseen Reilu ja Ruusu ja niillä teetettiin myöhemmin kilit.
Kun maitoa alkoi tulla, aikoinaan juustolassa työskennellyt Elina loihti siitä leipäjuustoa. Juusto löysi tiensä tutun keittiöpäällikön lautaselle, joka innostui ostamaan sitä jälkiruuaksi ravintolaansa.
”Kauhealla kiireellä hommattiin lisää vuohia, että saadaan lisää maitoa”, Elina muistelee.
Pori, Toukarin kylä
Elina ja Mika Koski
Vuohia 25
Tuotteet vuohenmaidosta: rahka, jugurtti, leipäjuusto, salaattijuusto, tuorejuusto, kermatoffee ja jäätelö
Reko-lähiruokarinki antoi uutta potkua tuotteiden myyntiin. Leipäjuuston lisäksi tuotevalikoimaan tuli kermatoffeeta ja tuorejuustoa. Vuonna 2018 Elina jäi pois päivätyöstään ja keksittyi täysin vuohiinsa.
”Mietimme, että mitä maidosta valmistettua tuotetta suomalaiset mielellään syövät”, Elina kertoo.
No, jäätelöä tietysti. Talven aikana investoitiin jäätelökone ja hiottiin reseptejä kuntoon. Kesällä 2019 vuohenmaitojäätelö meni kuin kuumille kiville ja tilalle hankittiin toinen jäätelökone.
Vuohitila Kosket oli tiettävästi ensimmäinen kermaa myöden pelkästään vuohenmaidosta jäätelöä vähittäiskauppaan valmistava tila Suomessa.
Kosket myyvät jäätelöään Toukarin jäätelö -tuotenimellä.
Tilan eläinyksiköt riittävät juuri ja juuri lomituskelpoisuuteen ja EU-tukiin. Särkymävaraa vuohien määrässä ei kuitenkaan ole paljoa.
Toisaalta vuohien lisääminen käynnistäisi investoinneissa lumipalloefektin. Elina pystyy kotikeittiössään käsittelemään päivittäisen 30 litran maitomäärän. Suurempi määrä vaatisi investointeja keittiöön tai erillisen elintarvikehuoneiston.
Jossain vaiheessa ajatuksena oli autotallina toimivan tilan saneeraus elintarvikelaitokseksi, mutta siitä tulevasta tuotannosta jouduttaisiin ottamaan monen tuhannen euron edestä näytteitä, kertoo Elina.
”Aika monta purkkia jäätelöä siinä saisi myydä.”
Byrokratiaa isompana ongelmana pientilalliset pitävät kauppojen ylivaltaa.
Elina saa tällä hetkellä myydä 1 000 kiloa tuotteitaan vähittäiskauppaan. Rajan ylittyessä tila joutuisi hakemaan uusia lupia, maksullisia nekin.
Byrokratiasta, jota pientilallinenkin joutuu kohtaamaan, kertoo esimerkiksi 123-sivuinen nivaska ohjeita, jotka koskevat pelkästään tuotteiden etikettejä.
”Otin kaksi päivää vapaata päivätyöstäni, että sain sen käytyä läpi. Etikettejä painettiin yhteensä parituhatta kappaletta, joten sen oli syytä mennä kerralla oikein”, Mika-isäntä kertoo.

Byrokratiaa isompana ongelmana pientilalliset pitävät kuitenkin kauppojen ylivaltaa.
”Kauppa velvoittaa usein pientuottajat takaisinostovelvollisuuteen, jos tuote ei menekään kaupaksi”, Mika muistuttaa. Riski on siis kokonaan tuottajalla.
Sivusta on saatu seurata tutun pienluomutuottajan kamppailua, kun kauppa nosti luomutuotteiden hintoja. Kaupan ahneuden takia kysyntä lakkasi ja tuottaja joutui ottamaan tuotteensa takaisin.
Tuotteet eivät välttämättä enää ole priimaa kaupan olosuhteiden takia.
”Jäätelöön tulee helposti kaupan kaappipakastimissa ”nahka” pintaan, mikä johtuu lämpötilan vaihtelusta, kun kaapit sulatetaan automaattisesti ja ovia auotaan jatkuvasti”, Elina huomauttaa.
Tilavierailuille olisi valtava kysyntä, Kosket kertovat.
”Koronavuosina väkeä kävi paljon, erityisesti päiväkotiryhmiä. Parhaina aikoina kävi viisi eri ryhmää joka päivä viikon ajan”, Elina muistelee.
Eikä ihme. Vuohien katselu ja rapsuttelu tuntuu jostain syystä rahoittavalta.
Yksityisellä tilavierailulla vierailija saa paljon tietoa vuohista ja tilan arjesta suoraan tuottajalta.

Maitoa tulee kuitenkin nyt niin paljon, että aika ei riitä kaikkeen. Elina on pitänyt vapaapäivän viimeksi kaksi vuotta sitten. Tilavierailuiden osalta myydään lähinnä ei-oota.
Toisaalta pientilallisuus on enemmänkin elämäntapa kuin työ. Vuohet lypsetään kaksi kertaa päivässä. Kerralla navettatöissä kuluu aikaa puolitoista tuntia. Aamunavetan jälkeen Elinan päivä jatkuu keittiössä.
Elina ja Mika arvioivat, että jos oikein karsisi yksityistalouden menoista, tila voisi nipin napin elättää yhden henkilön.