• Itä-Lapissa liki kaikki käyttivät Vipua

    Maatalous
    15.5.201516:00
    Juhani Reku

    Itä-Lapin yhteistoiminta-alueella viljelijöitä on pitkään kannustettu siirtymään sähköiseen asiointiin.

    Jo viime vuonna sähköisten viljelijätukihakemusten 77 prosentin osuus ylitti reippaasti valtakunnallisen 60 prosentin tason.

    Tänä vuonna osuus hipoo jo sataa: yta-alueen noin 250 tilasta vain kolme haki tuet paperilomakkeella, kertoo Kemijärven maaseutusihteeri Paula Halonen.

    ”Kyllä sen eteen kovasti töitä tehtiin.”

    Alueelle palkattiin muun muassa yksi kesätyöntekijä, jonka halukkaat saivat valtuuttaa täyttämään hakemuksensa. Työntekijä kiersi yta-alueen toimipisteissä ja hänelle sai varata henkilökohtaisen ajan.

    Muutenkin neuvontapalvelut ovat toimineet ajanvarauksella, jotta asiakkaiden aika ei ole kulunut jonottamiseen.

    Lisäksi palvelupisteissä oli viljelijöiden käytössä asiakastietokoneita, joilla hakemuksensa pystyi itse täyttämään. Näin palvelu oli myös heikon laajakaistayhteyden päässä asuvien käytettävissä.

    Itä-Lapin yta-alueeseen kuuluvat Salla, Savukoski, Kemijärvi ja Pelkosenniemi.

    Juhani Reku

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Itä-Lappi
    Vipu-palvelu
    sähköinen asiointi
    maataloustuki
    Kemijärvi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle