• Kananmunan hinta alamäessä

    Häkkikanaloiden lopettamisesta asti noussut kanamunan hinta on nyt lähtenyt laskuun. Tilastojen mukaan hintaa on laskettu jo toukokuussa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    10.7.201309:00
    MT toimitus

    Munakunnan toimitusjohtaja Jan Lähde kertoo pakkaamon laskeneen tuottajahintaansa viidellä sentillä kiloa kohti heinäkuun alussa.

    Lähde pitää uusia hinnanalennuksia todennäköisinä: ”Markkinanäkymät eivät ole kovin hyvät, joten tuottajien on syytä varautua syksyllä hinnanlaskuun.”

    ”Tuotannon kasvu on ollut kysynnän kasvua kovempi”, kuvaa Lähde kysynnän ja tarjonnan epätasapainon syntymistä.

    Tilastojen mukaan hintaa on laskettu jo toukokuussa. Munakunta ilmoitti hinnanalennuksesta heinäkuun alussa, ja Munax kertoo laskeneensa luomumunan hintaa keväällä.

    Uusi hinnanlasku on luvassa syksyllä.

    Munia tuotettiin Suomessa vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena 21 prosenttia enemmän kuin samana ajanjaksona vuosi sitten.

    Tuotanto on kasvanut kysyntää nopeammin. Se ja huonosti vetävä vienti laskevat hintoja Suomessa.

    Laitilalainen munantuottaja Anna Setälä kertoo Munakunnan tiedottaneen tuottajiaan hinnanlaskusta ja suositelleen tuotannonrajoitusmenetelmiä tuotannon hillitsemiseksi.

    Artikkelin aiheet
    kananmunan hinta
    maatalous
    tuottajahinta
    Munakunta
    markkinanäkymä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle