• Maitomaa merkitsee hiilijalanjäljen maitotölkkeihin: ”Olemme ylpeitä luvuistamme”

    Elintarvikkeiden hiilijalanjälkiselvitysten haasteena on erilaiset laskentatavat.
    Maidon hiilijalanjälki on merkitty Maitomaan tölkkeihin.
    Maidon hiilijalanjälki on merkitty Maitomaan tölkkeihin. 
    Maatalous|Ruoka
    3.6.202209:45
    Tuure Kiviranta

    Pohjoissavolainen osuuskunta Maitomaa lisää maitotölkkiensä kylkiin hiilijalanjälkimerkinnän.

    Pakkausmuutoksellaan meijeri sanoo haastavansa myös muita toimijoita päästöavoimuuteen.

    Maidon hiilijalanjälki on nyt merkitty kaikkiin Maitomaan tölkkeihin.

    Merkinnän on tarkoitus auttaa kuluttajia arvioimaan, mistä omien ruokavalintojen kasvihuonekaasupäästöt koostuvat, mutta myös kertoa työstä, jota meijerillä tehdään hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

    ”Olemme ylpeitä luvuistamme ja tahdoimme myös tuoda ne mahdollisimman lähelle kuluttajaa. Nämä ovat hiilijalanjälkemme nyt ja kehitämme jatkuvasti tapoja, joilla niitä pienennetään sekä meijerin puolella että yhteistyössä maitotilojen kanssa”, toimitusjohtaja Markku Iivonen kertoo.

    Hiilijalanjälkimerkinnät elintarvikkeissa ovat lisääntyneet, mutta maitohyllyillä niitä ei ole ennen Maitomaata ollut nähtävillä, yhtiö kertoo.

    ”Vaikka kasvipohjaisten tuotteiden määrä kasvaa, suurin osa suomalaisista on yhä sekasyöjiä. On tärkeää, että kuluttajat voivat vertailla eläinperäistenkin tuotteiden hiilijalanjälkiä”, Iivonen sanoo.

    ”Kannustamme muita meijereitä mukaan helpottamaan maidonostajia ruokakorinsa vastuullisuuden arvioimisessa.”

    Elintarvikkeiden hiilijalanjälkiselvitysten haasteena on erilaiset laskentatavat. Meijerit saattavat esimerkiksi ilmoittaa vain yhden tilansa hiilijalanjäljen tai jättää maaperän päästövaikutuksia huomioimatta, Maitomaan tiedotteessa sanotaan.

    Yhteisten laskentakriteerien puuttuessa kuluttajan on vaikea arvioida, ovatko luvut keskenään vertailukelpoisia.

    Maitomaa selvitti viime vuonna maidontuotantonsa hiilijalanjäljen kokonaisuudessaan rehupelloilta tölkkiin asti Euroopan komission ympäristöjalanjälkiohjeistuksen suosittaman laskentatavan mukaisesti.

    Laskentatapa sisältää myös turvepeltojen sekä maankäytön muutosten vaikutukset ja selvitykseen osallistuivat kaikki meijerin reilut sata tilaa.

    Artikkelin aiheet
    Maitomaa
    hiilijalanjälki
    maidontuotanto
    pakkaukset
    ympäristöystävällisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle