• Nurmi sitoo hiiltä ja suomalaisten lehmien tuottama metaanikin hupenee – vain yksi tekijä estää maatalouden päästöjä putoamasta

    Maatalouden kokonaispäästöt junnaavat laskelmissa paikallaan. Suomalaisilla tiloilla sama maitomäärä tuotetaan pienemmällä eläinmäärällä jalostuksen ansiosta.
    Nurmet ja laitumet sekä kasvipeitteisyys auttavat sitomaan hiiltä maaperään. Mutta jos nurmea varten raivataan turvemaita pelloksi, päästöt eivät laske.
    Nurmet ja laitumet sekä kasvipeitteisyys auttavat sitomaan hiiltä maaperään. Mutta jos nurmea varten raivataan turvemaita pelloksi, päästöt eivät laske. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    26.1.202013:32
    Tuulikki Viilo

    Päästöjen kannalta suomalaisessa maataloudessa tapahtuu monella saralla edistystä.

    Lehmien tuottaman metaanin määrä on vähentynyt 30 vuodessa 28 prosenttia. Siitä on kiittäminen jalostusta ja maidontuottajien ammattitaitoa: lehmiä ei tarvita samaan maitomäärään yhtä paljon kuin ennen.

    Metaanin osuuden odotetaan putoavan edelleen, kertoo Martin Lidaeur Luonnonvarakeskuksesta. Vuonna 2035 eron odotetaan olevan jo 36 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna.

    Naudat, ilmasto ja ympäristö -seminaarissa nostettiin keskusteluun Suomen maatalouden suurin yksittäinen päästölähde: turvemaat.

    Turvepeltojen määrän kasvu on tähän asti estänyt maatalouden kokonaispäästöjen laskun, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Kristiina Regina.

    Turvemaiden ennallistaminen toisi suurimmat päästösäästöt, mutta myös nurmista on paljon hyötyä yksivuotisiin kasveihin verrattuna. Erityisen tärkeää päästöjen kannalta olisi tutkimusten perusteella ehkäistä uusien turvepeltojen raivaaminen.

    Jos yksivuotisen kasvin tilalle laittaa turvemailla nurmen, hiilidioksidipäästöt vähenevät kymmenen tonnia hehtaarilta vuodessa. Määrä vastaa neljän auton vuosipäästöjä.

    Nautoja ja ilmastonmuutosta koskevassa keskustelussa on oiottu mutkia suoriksi, sanoo seminaarissa puhunut maidontuottaja Juha Kantoniemi.

    Väestö kasvaa valtavasti, mikä haastaa viljelijät tiukkaan resurssitehokkuuteen. Kaikki sivuvirrat pitää saada käyttöön ja ravinteet kiertämään.

    ”Lehmällinen kun olen, uskallan olla sitä mieltä, että tulevaisuuden yhtälöä ei voida onnistuneesti ratkaista ilman lehmää”, Kantoniemi sanoo.

    ”Eri asia on, tarvitaanko globaalisti feedlotteja ja maissiin pohjautuvaa karjankasvatusta. Mutta ne eivät ole Suomen haasteita.”

    Lue myös:

    Karja kirittää kasvit sitomaan hiiltä maahan: regeneratiivisessa viljelyssä laiduntavan naudan hiilijalanjälki voi olla jopa negatiivinen

    Artikkelin aiheet
    maatalouden päästöt
    turvemaat
    nurmi
    lehmä
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle