• Lammasteurastamo investoi rohkeasti

    Uudistuksen 
jälkeen Lallin 
Lammas Oy 
pystyy nostamaan päivittäisen 
teurastusmäärän 60 lampaaseen.
    Teurastuspuolella työskentelee aina turvallisuussyistä 
kaksi yhtä aikaa. Elias Vanhapaasto (edessä) kouluttautuu oppisopimuksella käsityövaltaiselle alalle.
    Teurastuspuolella työskentelee aina turvallisuussyistä 
kaksi yhtä aikaa. Elias Vanhapaasto (edessä) kouluttautuu oppisopimuksella käsityövaltaiselle alalle. 
    Maatalous
    20.11.201516:40
    Terhi Torikka

    Lampaisiin erikoistunut teurastamo Lallin Lammas toteutti syksyllä rohkean, runsaan 300 000 euron investoinnin.

    ”Täytyy tehdä sitä, mitä muut eivät tee. Lampaanlihan tuotanto on kasvanut, niin kuin on ollut tavoitekin. Totta kai uskomme lampaaseen”, Veikko Salo, yksi neljästä omistajasta, perustelee.

    Isossa remontissa uudistettiin lihanleikkaamo sekä kylmä- ja pakastetilat. Näin saatiin lisää tilaa leikkaamoon sekä isompi pakkasvarasto.

    Tiloissa pystytään nyt käsittelemään 60 lammasta päivässä aiemman 40 sijaan, tuotantopäällikkö Kati Kaisajoki kertoo.

    Vuodessa teurastetaan keskimäärin noin 7 000 lammasta.

    ”Enemmänkin voitaisiin, jos tarjonta jakautuisi tasaisemmin”, Kaisajoki sanoo.

    Huonosta käsittelystä huomautetaan

    Lampaanlihaa on tänä syksynä, kuten myös vuosi sitten samaan aikaan, markkinoilla runsaasti.

    Se näkyy kysynnässä. Etenkin takapään lihoja jää varastoon, selkää ja leikkolihaa taas ei, Kaisajoki kertoo.

    Tilojen teettämä rahtiteurastus on tärkeä osa toimintaa. ”Sen kysyntä on kasvanut. Jo noin puolet teurastuksista on rahtia.”

    Eläinten hyvä käsittely on Lallin Lampaan väelle tärkeää.

    ”Huomautamme, jos vaikka eläimiä tuova omistaja nostaa villoista tai annamme palautetta, jos ruhjeita näkyy teurastuksen yhteydessä”, Kaisajoki sanoo.

    Saapuessa jokaisen tilan eläimet laitetaan omaan loosiin rauhoittumaan. Siitä teurastajat hakevat ne ryhmänä tainnutushuoneen oven taa ja ottavat yksitellen tainnutukseen. Kaikki tapahtuu rauhallisesti.

    ”Ei kukaan hyödy eläimen rääkkäämisestä. Huono käsittely heikentäisi lihan laatuakin”, lähes 10 vuotta Lallin Lampaassa työskennellyt teurastaja Riku Rokka sanoo.

    Kaisajoki kertoo, että lampaat olivat vielä rauhallisempia ennen, kun ne tainnutettiin noin viiden ryhmissä.

    ”Nykyinen eläinsuojelulaki lähtee siinä kohdin ihmisen näkökulmasta, ei lampaan. Lammas ei säikähdä vieressä taintuvaa lajitoveria, mutta yksinolo ei ole sille luontevaa.”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle