Viitisentoista vuotta sitten Suomessa oli yli 4 000 mehiläistarhaajaa, joilla oli keskimäärin 10–20 pesää kullakin.
Sitten ala alkoi keskittyä. Tarhaajien määrä putosi alle puoleen. Samalla yksikkökoko kasvoi, Hunajaluotsi Oy:n omistaja Lauri Ruottinen kertoo.
Kolmisen vuotta sitten suunta kääntyi. Nyt uusia mehiläistarhaajia tulee Ruottisen mukaan kolmisensataa vuodessa.
Alan suosion yhtenä syynä hän pitää sitä, että julkisuudessa on puhuttu paljon mehiläiskadosta. Yhä useampi haluaa kantaa kortensa kekoon pölyttäjien suojelemiseksi.
Samaan aikaan, kun tarhaajien määrä kasvaa, ala ammattimaistuu. Harrastuksesta tulee yritystoimintaa, johon kouluttaudutaan ja johon palkataan työvoimaa.
USA:ssa hunaja on jo tarhauksen sivutuote ja pölytyspalvelut päätuote. Suomessakin pölytyksen arvo aletaan tuntea, Ruottinen sanoo.
Somerolainen Atte Saarinen on yksi laajentavista mehiläistarhaajista.
Hänellä oli aikanaan emakkosikala, mutta ammattiastma pakotti lopettamaan tuotannon.
Nyt Saarisella on 70–80 mehiläispesää. ”Jos tällä aikoo hankkia toimeentulon itselleen, pesiä pitää olla useampia satoja.”
Uutta puhtia Saarinen on hakenut opiskelusta. Amk-opintojen lisäksi hän suorittaa mehiläishoitajan ammattitutkintoa. ”Siellä on tullut monta ahaa-elämystä siitä, miten asiat voi tehdä paremmin.”
SATU LEHTONEN