• Hollannissa jälleen uusi lintuinfluenssaepäily

    Hollannissa on eilen todettu jälleen uusi lintuinfluenssaepäily siipikarjatilalla. Kaikki tilan 28 000 kanaa on hävitetty.
    Maatalous
    1.12.201417:27
    MT toimitus

    Hollantilaisella siipikarjatilalla epäillään jälleen H5N8-tyypin lintuinfluenssatartuntaa. Kyseessä on sama voimakkaasti tautia aiheuttava eli korkeapatogeeninen viruskanta, jota on todettu viime viikkoina Hollannin lisäksi myös Saksassa ja Britanniassa.

    Eilen sunnuntaina todetusta tartunnasta kertoo World Poultry -verkkolehti tänään julkaistussa uutisessaan.

    Hollannin viranomaiset ovat perustaneet kanalan ympärille kymmenen kilometrin suojavyöhykkeen taudin leviämisen välttämiseksi. Tällä alueella sijaitsee lehden mukaan kaksi muuta siipikarjatilaa, joilta viranomaiset ovat ottaneet näytteitä tartuntojen selvittämiseksi.

    Eläintautien torjuntayhdistys ETT muistuttaa viimeaikaisten lintuinfluenssatapausten vuoksi suomalaisia tiloja tautisuojauksen merkityksestä. ”Siipikarjatiloilla on oltava jatkuva valmiustila tarttuvien tautien ennaltaehkäisyyn”, yhdistys muistuttaa verkkosivuillaan.

    ETT muistuttaa myös, että ihmisen ei ole kertaakaan todettu saaneen lintuinfluenssatartuntaa villilinnuista, muista eläimistä tai ympäristöstä. ”Kaikki sairastuneet ihmiset olivat käsitelleet, esimerkiksi kynineet, sairastunutta siipikarjaa ilman asianmukaisia suojavarusteita”, ETT korostaa verkkosivuillaan.

    H5-tyypin virusten ei ole koskaan todettu myöskään tarttuneen ihmisestä toiseen.

    http://www.worldpoultry.net

    Eläintautien torjuntayhdistys muistuttaa tautisuojauksesta:

    http://www.ett.fi

    Artikkelin aiheet
    lintuinfluenssa
    Hollanti
    siipikarjatilat
    eläinsairaudet
    ETT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle