
Liperissä Kaatamon kylällä Osmo Koponen on joutunut rikkomaan kuorettumia. "Ei ole tätä hommaa pitänyt aiempina keväinä tehdä. Pellot kaipaavat todella kovasti vettä", hän kertoo.
Oman siementilan kylvöt on jo tehty, myös suurimmalla osalla sopimusviljelijöistä siemenet ovat maassa Lieksaa myöten. Tuotantoalaa on yhteensä satoja hehtaareja.
"Ne ovat aika lailla samoja viljelijöitä vuodesta toiseen, jotka saavat ensimmäisenä kylvöt valmiiksi ja jotka aloittelevat kylvöjä muiden jälkeen. Kevätkin on varmaan ihan normaali, kun se ei ole yhtään samanlainen kuin edellisten vuosien keväät", naurahtaa Koponen, MTK-Pohjois-Karjalan varapuheenjohtaja.
Valkoposkihanhet levähtivät myös Liperissä muuttoreitillään. Maanantaina Koponen paikkasi hanhien syönnin aiheuttamia tuhoja alsikeapilan siemenviljelyksellä.
"Menetimme hanhien syönnin seurauksena koko vuoden sadon. Joudumme perustamaan siemenpellon uudestaan ja tästä tulee tyhjä vuosi. Tällä kasvukaudella tehdään vain puhdistusniittoja, etteivät rikat pääse valtaamaan alaa, mutta satoa ei päästä puimaan."
Lue myös: