• SAK ja Kuntatyönantajat hyväksyivät neuvottelutuloksen palkankorotuksista

    Maatalous
    15.6.201514:20
    STT

    SAK:n hallitus on hyväksynyt neuvottelutuloksen työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkovuoden palkankorotuksista. Myös Kuntatyönantajien valtuuskunta on hyväksynyt sopimuksen.

    Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja Merimiesunioni äänestivät hyväksymistä vastaan.

    Yleiskorotus nostaa palkkoja 16 euroa kuukaudessa tai vähintään 0,43 prosenttia.

    SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan euromääräisellä palkkaratkaisulla painotetaan pieni- ja keskituloisten ostovoimaa.

    Kuntatyönantajien valtuuskunta pitää tulosta kuntatalouden kannalta olosuhteisiin nähden siedettävänä.

    Kuntatyönantajat edellyttää, että ratkaisuun liittyvät veronkevennykset kompensoidaan kunnille täysimääräisesti hallitusohjelman mukaisesti.

    EK:n hallitus hyväksyi myös ratkaisun. STTK ja Akava kokoustavat iltapäivällä.

    Artikkelin aiheet
    palkkaneuvottelut
    palkankorotus
    SAK
    Kuntatyönantajat
    työllisyys- ja kasvusopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle