Viljamarkkinoilla odotetaan viennin Mustanmeren maista vähenevän talven aikana. Runsas vehnänvienti etenkin Venäjältä on painanut hintoja Euroopassa koko kuluneen vuoden.
Brittiläinen Ahdb arvioi, että viennin on pakko vähentyä Venäjältä kauden edetessä. Tämän syksyn sato jää maassa viime vuotta pienemmäksi. Tällä hetkellä arvioidaan, että Venäjän vehnäsato olisi noin 10 prosenttia viime vuotta pienempi.
Vienti on kuitenkin heinä–syyskuussa ollut lähes yhtä runsasta kuin vuosi sitten.
Ahdb ennustaa, että alkukauden runsaan viennin jälkeen tahdin on pakko alkaa hidastua. Lisäksi nyt syysviljojen kylvöt ovat edenneet Venäjällä tavallista hitaammin kuivuuden takia.
Ukrainasta vienti on ollut alkukaudella viime vuotta suurempaa. Myös sieltä vientitahdin voidaan odottaa hidastuvan kauden edetessä, sillä sato Ukrainassa on ollut vain kohtuullinen.
Viennin väheneminen Mustanmeren maista voi tuoda nousua viljan hintoihin, Ahdb arvioi.
Euronext-viljapörssissä vehnän hinnat ovat pysyneet viime viikot vakaina. Joulukuulle vehnäfutuuri oli perjantaina noin 220 euroa tonnilta ja ensi keväälle futuurit ylittivät 230 euroa.
Rapsin marraskuun futuuri oli perjantaina noin 470 euroa tonnilta. Hinta oli perjantai-iltapäivänä laskusuunnassa, mutta syyskuun puoliväliin verrattuna nousua on kertynyt noin 15 euroa.
Öljykasvien hintaa nosti viime viikon aikana kuivuus Brasiliassa. Maa on iso soijantuottaja.