• Yaran Uudenkaupungin tehdas ennätysvauhdissa: Viime vuonna valmistettiin 1,4 miljoonaa tonnia lannoitteita

    Yaran Uudenkaupungin lannoitetehtaalla tehtiin viime vuonna kaikkien aikojen tuotantoennätys ja satamassa käsiteltiin ennätyksellinen määrä tuotteita.
    Yaran Uudenkaupungin tehtaalla tuotetaan noin 80 eri lannoitelajiketta.
    Yaran Uudenkaupungin tehtaalla tuotetaan noin 80 eri lannoitelajiketta. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous
    15.2.202211:48
    Maija Ala-Siurua

    Yaran Uudenkaupungin lannoitetehtaalla on takanaan ennätysvuosi. Lannoitteita valmistettiin peräti 1,4 miljoonaa tonnia, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Satamassa purettiin ja lastattiin raaka-aineita ja lannoitteita yhteensä 1,7 miljoonaa tonnia, ennätysmääriä nekin.

    Viennin osuus Uudenkaupungin tehtaan kaikista toimituksista oli viime vuonna 85 prosenttia. Tuotteita myytiin 44 maahan, joista suurimmat olivat Brasilia, Tanska, Kiina, Ruotsi ja Thaimaa.

    Tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää toteaa tiedotteessa, että sataman vuosituotantoennätys on huomattava saavutus, kun ottaa huomioon, että puolet satamalaiturista on ollut rajoitetusti käytössä korjauksen takia.

    Uudenkaupungin tehtaalle investoitiin yhteensä noin 40 miljoonaa euroa. Tänä vuonna investoidaan saman verran rahaa. Valmistumassa ovat uusi raaka-aineiden varasto, typpihappotehtaan uusi kattila sekä satamalaiturin korjaus. Yara on reilun 10 vuoden aikana investoinut Suomeen yli miljardi euroa, josta Uuteenkaupunkiin noin 313 miljoonaa euroa.

    Uudenkaupungin tehtaalla tuotetaan noin 80 eri lannoitelajiketta.

    Lue myös:

    Vuosi alkoi lannoitteiden hintojen nousulla – lannoitetehtaan portit saattavat muodostua pullonkaulaksi

    Artikkelin aiheet
    Yara
    Uusikaupunki
    lannoitteet
    teollisuus
    investoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle