• Ruoka kallistuu ensi vuonna – laihdutusbuumi lisää yllättävien tuotteiden kysyntää

    Energian ja lannoitteiden kallistuminen välittyy ruoan hintaan viiveellä.
    Tilaajalle
    El Niño vaikuttaa muun muassa kahvin hintaan. Jos satoa ei saada, suomalaisten lempijuoma tuskin halpenee.
    El Niño vaikuttaa muun muassa kahvin hintaan. Jos satoa ei saada, suomalaisten lempijuoma tuskin halpenee.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Ruoka
    24.9.202610:00
    Maija Ala-Siurua

    Ruoan hinta nousee tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia, ennakoi Pellervon taloustutkimus PTT tuoreessa maa- ja elintarviketalouden ennusteessaan.

    Kuluvana vuonna ruoan hintaa on nostanut erityisesti naudanlihan kallistuminen ja keväästä lähtien virvoitusjuomaveron korotus.

    Ensi vuonna energian ja lannoitteiden kallistumisen vaikutukset näkyvä nykyistä selvemmin ruoan hinnassa.

    Myös elintarviketeollisuudelle kalliit energia-, pakkaus-, logistiikka- ja palkkakustannukset vaikuttavat elintarvikkeiden hintoihin

    El Niñon vaikutukset voivat PTT:n mukaan näkyä erityisesti sään vaikutuksille herkkien tuotteiden, kuten kahvin, kaakaon, riisin, soijan ja palmuöljyn maailmanmarkkinahinnoissa.

    Terveyteen, hyvinvointiin ja helppouteen liittyvät ruokatrendit vahvistuvat, mikä lisää brändi- ja lisäarvotuotteiden kysyntää.

    Kuluttajat ovat edelleen hintatietoisia ja valitsevat edullista ruokaa, vaikka ihmisten ostovoiman asteittainen kasvu vähentää tarvetta tinkiä ruokamenoista, PTT toteaa.

    Samalla terveyteen, hyvinvointiin ja helppouteen liittyvät ruokatrendit vahvistuvat, mikä lisää brändi- ja lisäarvotuotteiden kysyntää.

    Tänä vuonna naudanlihan kulutus henkeä kohden vähenee ja vastaavasti nautaa edullisemman sianlihan kulutus kasvaa.

    Myös siipikarjanlihan kulutus jatkaa maltillista kasvuaan.

    Kuluttajat haluavat proteiinipitoisia elintarvikkeita.

    Valmisruokien kysyntä jatkuu vahvana, PTT ennustaa. Terveyttä ja hyvinvointia korostavat kulutustrendit tukevat proteiinipitoisten sekä esimerkiksi kaurapohjaisten tuotteiden kulutusta.

    Kuluttajat haluavat proteiinipitoisia elintarvikkeita. Tämä näkyy maitotuotteissa erityisesti rahkojen, raejuustojen sekä korkeaproteiinisten maito- ja herapohjaisten tuotteiden menekissä.

    Juotavan maidon kulutus jatkaa laskuaan toisin kuin juotavien välipalojen.

    Painonhallinnassa käytettävien GLP-1-lääkkeiden yleistyminen saattaa PTT:n mukaan vaikuttaa siihen, mitä ja millaista ruokaa ihmiset syövät: pieniä, ravintotiheitä ja proteiinipitoisia aterioita ja välipaloja saatetaan kuluttaa entistä enemmän.

    Lisää aiheesta
    • Maailman viljamarkkinoilla logistiikka muuttuu niukkuustekijäksi: hintakehitystä ohjaavat tarjontaketjun häiriöt, eivät tuotantomäärät,  PTT toteaa ennusteessaan.

      Talous | Epävarmuudet kasaantuvat ruokaketjun ylle, maatalouden tuotantopanosten hinnat jatkavat nousuaan

      Tilaajalle
    • Kuumuuden ja kuivuuden näännyttämään auringonkukkaa Etelä-Ranskassa viime lauantaina 8. elokuuta.

      Talous | Euroopan helteet näkyvät suomalaistenkin ruokalaskussa

    • Suomessa käytettävistä kuudesta lihavuuslääkkeestä viisi vaikuttaa kylläisyyden tunteeseen.

      Terveydenhuolto | Lihavuuslääke voi auttaa, jos ruokahalu ajaa syömään liiaksi – professori avaa lääkehoidon taustat, hyödyt ja haitat

    Artikkelin aiheet
    ruoan hinta
    elintarvike
    proteiini
    laihdutus
    GLP-1-lääke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 6

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle