• Atria sulkee lammasteurastamonsa Kauhajoella

    Tuottajat pelkäävät erityisesti kuljetusmatkojen pidentymistä.
    Petri Leinosen mukaan eteläisellä Etelä-Pohjanmaalla matka teurastamoon tulee pitenemään.
    Petri Leinosen mukaan eteläisellä Etelä-Pohjanmaalla matka teurastamoon tulee pitenemään. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    17.10.201900:00
    Riina Karvonen

    Atria on päättänyt lopettaa lampaiden hankinnan ja teurastuksen. Lampaita on tähän asti teurastettu Kauhajoen nautateurastamossa.

    "Atrialla ei ole lammastuotteiden jalostusta vaan ruhot on myyty eteenpäin", kertoo Atria Naudan hankintajohtaja Sinikka Hassinen lopetuspäätöksen syiksi.

    Atria on tiivistämässä yhteistyötä karitsaa jalostavan Veljekset Rönkä Oy:n kanssa naudan teurastuksessa. Rönkä tarjoaa lammastuottajille Meri-Lapin Karitsa sopimustuotantoa ja jalostaa lampaan lihaa.

    "Tässä kohta nähtiin lampaan teurastuksen lopettaminen Atrialla ajankohtaiseksi."

    "Tuottajille on kerrottu mahdollisuudesta yhteistyöstä uuden jalostajan kanssa. Emme voi kuitenkaan pakottaa ketään. Tuottajat tekevät lopullisen päätöksen siirtyvätkö Röngän asiakkaiksi."

    Hassisen mukaan lampaanlihan toimittajia on ollut vuosittain 20 – 30 ja Kauhajoen teurastamossa lampaita on teurastettu noin 2000.

    Suomen Lammasyhdistyksen puheenjohtaja Petri Leinosen mukaan lammastuottajien keskuudessa uutinen on otettu epätietoisena vastaan.

    "Erityisesti Atrian sopimustuottajat ovat harmissaan. Atria on ollut hyvä ja luotettava yhteistyökumppani."

    Leinosen havaintojen mukaan myös Atrian ehdotus siirtymisestä Röngän sopimustuottajaksi herätti keskustelua. Erityisesti kuljetusmatkojen pidentyminen mahdollisesti sadoilla kilometreillä on huolestuttanut tuottajia.

    "Saa nyt nähdä miten käy. Tämän kanssahan täytyy elää, mutta kyllä tämä ainakin äkkiseltään aiheuttaa huolta."

    Artikkelin aiheet
    Atria
    lammasteurastus
    Kauhajoki
    maatalous
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle