• Kalkkunoiden laiduntaja vuoden kalkkunantuottaja

    Kalkkunoiden laiduntamisen Suomessa ensimmäisenä aloittanutta Kristian Bengtsiä kiitellään aktiiviseksi ja ennakkoluulottomaksi. Myös hänen tekemänsä kuluttajatyö on ollut ansiokasta.
    Kuva: Sanna Simula
    Maatalous
    28.10.201318:00
    MT toimitus

    Närpiöläinen Kristian Bengts on valittu vuoden kalkkunatuottajaksi. Bengtsin tila on ensimmäinen suomalainen kalkkunatila, joka on kokeillut tavanomaisen tuotannon lisäksi kalkkunoiden laidunnusta.

    Vuoden kalkkunatuottajan valitsevat Suomen Siipikarjaliitto ja Länsi-Kalkkuna Oy.

    Palkinnon perusteina oli myöntäjien mukaan Bengtsin ”aktiivinen ja ennakkoluuloton asenne sekä halu kehittää omaa tuotantoaan”.

    Häntä kiitellään myös positiivisesta toiminnasta, jolla hän on tehnyt kotimaista kalkkunaa ja sen tuotantoa tutuksi kuluttajille.

    Bengts on tuottanut kalkkunoita vuodesta 1999 lähtien.

    Tällä hetkellä tilalla on kasvatuspaikkoja 12000 linnulle. Laidunnusta Bengts kokeili viime kesänä tuhannella kalkkunalla.

    Vaikka tila onkin tavanomaisessa tuotannossa, laidunkokeiluun osallistuneet linnut olivat Satafood-kehittämisyhdistyksen luomuhanketta varten hankkimia tavanomaista hitaammin kasvavia kalkkunoita.

    Bengts kertoi MT:n haastattelussa 23.8., että lukuun ottamatta ruokintaa ja laidunnuksen aloittamisajankohtaa laidunkalkkunoiden tuotannossa noudatettiin luomulaidunnuksen kriteereitä.

    Laidunnus sujui ilman vastoinkäymisiä. Linnuilla ei ollut terveysongelmia ja ne viihtyivät ja kasvoivat laitumella hyvin. Myöskään villieläimistä ei aiheutunut ongelmia.

    Laidunkalkkunoiden lihan Bengts myy suoraan kuluttajille.

    Artikkelin aiheet
    Kristian Bengts
    kalkkuna
    laidunnus
    vuoden kalkkunantuottaja
    Suomen Siipikarjaliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle