• Saksan konservatiivien maatalousministeri haluaa lisää luomua – tukisumma kasvaa 50 prosenttia

    Saksan hallituksen tavoitteena on nostaa luomun osuus 20 prosenttiin viljelyalasta vuoteen 2030 mennessä.
    Kuluttajien vahva kysyntä luomutuotteille siivittää luomuviljelyn kasvua Saksassa.
    Kuluttajien vahva kysyntä luomutuotteille siivittää luomuviljelyn kasvua Saksassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    2.5.201822:00
    Henrik Hohteri

    Saksan tuore maatalousministeri, konservatiivisen CDU-puolueen Julia Klöckner aikoo edistää luomuviljelyä mittavalla lisärahoituksella, kertoo Top Agrar -lehti verkkosivuillaan.

    Ministerin mukaan luomun kysyntä on Saksassa suurempaa kuin tuottajien nykyinen tarjonta.

    Luomun edistämiseen on luvassa 10 miljoonaa euroa aiempaa enemmän valtion tukea, yhteensä 30 miljoonaa euroa vuodessa.

    Yksi tuen painopiste on tutkimuksessa. Klöcknerin mukaan moni viljelijä viljelee luomun täyttävin ehdoin, mutta ei uskalla hakeutua sertifioinnin piiriin, koska haluaa varata kasvinsuojeluaineiden käyttömahdollisuuden poikkeuksellisen kosteita vuosia varten.

    "Siksi lisäämme vaihtoehtoisten kasvinsuojeluaineiden tutkimuksen tukea myös luomutiloja varten", ministeri sanoi.

    Saksan hallituksen muodostavat puolueet CDU ja sosiaalidemokraattinen SDP ovat ottaneet hallitusneuvotteluissa tavoitteeksi lisätä luomun osuutta 20 prosenttiin viljelyalasta vuoteen 2030 mennessä.

    Tällä hetkellä osuus on 8,2 prosenttia viljelyalasta. Saksan luomuviljelijöiden etujärjestö pitää hallituksen tavoitetta realistisena. Sen saavuttaminen edellyttäisi vuosittain noin kahdeksan prosentin kasvua. Viime vuonna luomuala kasvoi Saksassa 10 prosenttia.

    Lähde:

    Topagrarin uutinen (saksaksi)

    Artikkelin aiheet
    luomuviljely
    Saksa
    maatalous
    Julia Klöckner
    CDU
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle