

Kiteeläinen viljelijä Timo Ikonen aloitti ruokohelven viljelyn Vapon innostamana yli 15 vuotta sitten. Viljelykokemukset ovat olleet vaihtelevia.
”Ruokohelpi viihtyy varjoisilla ja kosteilla pelloilla, ja toisen kesän kasvusto voi yltää miehenkorkuiseksi. Kuivilla kivennäismailla kasvusto saattaa jäädä kuivana kesänä 15 sentin korkuiseksi,” Ikonen kertoo kokemuksistaan.
Syväjuurinen ruokohelpi vaatii maltillisen lannoituksen. Toukokuussa paaleihin tai murskeeksi korjattavan ruokohelven kuiva-aineen satotavoite on 5-7 tonnia hehtaarilta.
”Täällä Kiteellä on lannoituksen osalta hyvä tilanne, sillä kierrätyslannoitteet saadaan suoraan paikallisesta yrityksestä Biokympistä.”
Kosteutta kestävänä kasvina ruokohelpi on helppo viljeltävä. Yhdestä kylvöstä saadaan korjattua satoja parhaimmillaan yli 10 vuoden ajan. Ensimmäinen kuiva-ainesato korjataan vajaan kahden vuoden kuluttua kylvöstä.
”Minulla on edelleen ensimmäisiä kylvöjä viljelyssä”, Ikonen sanoo.
Perustamisvaiheessa kasvusto on saatava riittävän tiheäksi, muuten rikkaruohot aiheuttavat ongelmia. Ikosen pelloilla rikkaruohojen torjunta on vaatinut Roundupilla käsittelyn ensimmäisenä kesänä.
”Viljelyyn sopivia peltoja löytyy paljon ja uskon, että viljelijöitä on, jos viljely on kannattavaa,” Kaisa Matilainen

Vapon ostojen hyydyttyä Ikonen on toimittanut ruokohelpeä kuivikkeeksi karjatiloille sekä Kiteen Mato ja Multa oy:lle. Yritys on kehittänyt ruokokasvien käyttöä kasvualustana sekä kuivakäymälä ja kompostikuivikkeena.
”Tämä on herättänyt kotimaan lisäksi kiinnostusta Euroopassa ja Yhdysvalloissa asti”, yrityksen edustaja Aimo Turunen kertoo.
Itä-Suomen ProAgrian kasvinviljelynasiantuntija Kaisa Matilainen näkee ruokohelven ja muiden kosteikkoviljelyyn sopivien kasvien viljelyn kynnyskysymyksenä kannattavuuden.
”Viljelyyn sopivia peltoja löytyy paljon ja uskon, että viljelijöitä on, jos viljely on kannattavaa,” Matilainen tähdentää.
”Kosteikkoviljelyssä tarvitaan lisää tietoa siitä, miten maan suurempi kosteus vaikuttaa kasvuston pitkäikäisyyteen.” Kristiina Lång

Vapon panostus ruokohelven viljelyyn tyssäsi huonoihin energiakäyttökokemuksiin.
”Paaleja jäi käyttämättöminä viljelijöiden peltojen laidoille ja monet varmasti muistavat sen.”
Vuoden 2023 tilastojen mukaan Pohjois-Karjalassa ruokohelven viljelyala oli noin 700 hehtaaria.
Matilaisen mukaan ruokohelpi, järviruoko ja osmankäämi ovat monikäyttöisiä hiiltä sitovia kasveja. Järviruokon käyttöä maanparannusaineena testattiin muutama vuosi sitten Ravinnerenki -hankkeessa, mutta sen käyttö vaatisi vielä lisätutkimuksia.
”Tällä hetkellä ruokohelven siemenistä on pulaa ja niitä on vaikea saada.”
Ruokokasvien kuidun teollisuuskäytöllä vähennetään metsien kasvavaa hakkuupainetta.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Kristiina Lång kertoo, että monivuotisen ruokohelven viljelyllä kasvatetaan kivennäismaiden hiilivarastoa ja vähennetään turvemaiden päästöjä.
”Suurin hyöty siitä saadaan, kun sitä viljellään vesitetyllä turvemaalla, koska tällöin turpeen hajoamisesta syntyvät päästöt vähenevät”, Lång tähdentää.
Ruokokasvien kuidun teollisuuskäytöllä vähennetään metsien kasvavaa hakkuupainetta luonnonkuitujen tarpeen kasvaessa ja siten vahvistetaan metsien hiilinielua.
”Kosteikkoviljelyssä tarvitaan lisää tietoa siitä, miten maan suurempi kosteus vaikuttaa kasvuston pitkäikäisyyteen. Siksi on hyvä, että sitä pystytään testaamaan hankkeessa.”
Siemenviljelyssä tulee noudattaa Ruokaviraston siementuotantoon antamia ohjeita esimerkiksi esikasvivaatimusten osalta.
”Toivottavasti siementuottajat lisäävät tuotantoa kysynnän kasvaessa.”
Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hankkeen tehtävänä on tukea Suomea hiilineutraaliuden saavuttamisessa erityisesti päästökauppaan kuulumattomien päästöjen osalta maataloudessa, raskaassa liikenteessä ja teollisuuden prosesseissa. Maatalouden osalta kehitetään lihaa korvaavia kasviproteiinituotteita, biokaasun tuotantoa ja turvetta korvaavaa kasvualustaa kosteikkoviljelyssä.
”Hanke on kiinnostanut itäsuomalaisia viljelijöitä, jotka ovat tarjonneet ruokohelpipelloiksi runsaasti viljelyalaa,” Lång kiittelee.
Kuivikkeena, kasvualustana, kompostoinnissa
Teollisuuden biomassana
Energiantuotannossa, biopolttoaineena
Nuori kasvusto soveltuu säilörehuksi