• Soija vetää vientiä

    Maatalous
    23.9.201316:00
    MT toimitus

    ROSARIO, ARGENTIINA (MT)

    Soija on valtavasta inflaatiosta kärsivän Argentiinan viennin veturi ja tärkeä ulkomaanvaluutan lähde.

    Kasvi on 25 viime vuoden aikana vallannut jo 60 prosenttia peltoalasta ja työntänyt heikosti kannattavaa lihakarjan kasvatusta tieltään.

    Argentiinan koko viennin arvo oli viime vuonna 81 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Maataloustuotteiden osuus oli yli puolet, 45 miljardia. Yksin soijan ja soijatuotteiden arvo oli 26 miljardia.

    Rosarion alue Buenos Airesista luoteeseen on soijantuotannon keskus. Maa on viljavaa, isoja puristamoja paljon ja kuljetusyhteydet hyvät. Satamasta jättilaivat lähtevät kuljettamaan soijaa Paraná-jokea pitkin kohti merta.

    Tuottajat suosivat soijaa, koska sen kysyntä maailmanmarkkinoilla on hyvä ja tuotantokustannukset alhaiset.

    Kasvi sitoo itse typpensä. Käytännössä kaikki maassa tuotettava soija on muuntogeenistä, joten rikkakasvitorjuntaan riittää halpa glyfosaatti

    Soijavallankumouksella on myös varjopuolensa. Osa rikkakasveista on jo kehittynyt glyfosaattia kestäviksi, ja kestävien kantojen osuus kasvaa koko ajan.

    Vuoroviljely on monella tilalla tuntematon käsite, ja soijaa viljellään samalla lohkolla vuodesta toiseen.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    soija
    Argentiina
    maatalous
    vienti
    kasvintuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle