Siemenkauppa on käynyt talven aikana normaaliin tapaan.
Kysyntä viljaa korvaaville kasveille on lisääntynyt, selviää MT:n siemenkauppiaille tekemästä kyselystä.
”Siemenkauppa on ollut tällä kaudella vähintäänkin normaalia, ellei jopa hiukan normaalia vilkkaampaa”, kertoo toimitusjohtaja Timo Uusi-Rauva Peltosiemeneltä.
”Kauppa on käynyt edellisten vuosien tapaan ja viime viikkoina kysyntä on selvästi lisääntynyt”, sanoo toimitusjohtaja Antti Ollila Tilasiemeneltä.
”Siemenkauppa on käynyt tasaiseen tahtiin. Yleisesti tammikuu on hiljaisempi myyntikuukausi. Helmikuussa kaupanteko on kiihtynyt”, kertoo myyntipäällikkö Heikki Alastalo Lantmännen Agrolta.
Tuoteryhmäpäällikkö Tuomas Uusitalo Hankkijalta toteaa siemenkaupan käyneen odotusten mukaisesti.
”Apiloiden, härkäpavun ja rypsin osalta itävyyspoikkeuskaan ei välttämättä takaa siementen riittävyyttä kevään kylvöille.”
Uutuuslajikkeet sekä muut suosituimmat lajikkeet ovat vähissä tai jo loppuneet, kauppiaat kertovat.
Pääpiirteissään siementen kuitenkin uskotaan riittävän.
Maa- ja metsätalousministeriö kertoi aiemmin helmikuussa, että EU:n komissio on myöntänyt Suomelle määräaikaisen luvan alentaa härkäpavun, puna-apilan, alsikeapilan ja rypsin sertifioidun siemenen itävyysvaatimusta.
Asetuksen mukaan Ruokavirasto voi sertifioida kevään kylvöille alennetulla itävyydellä enintään seuraavat määrät: 200 tonnia härkäpapua, 125 tonnia puna-apilaa, 25 tonnia alsikeapilaa ja 300 tonnia rypsiä.
Siemenkauppiaat eivät näe tarvetta muille erityistoimenpiteille. Öljykasvien siementen arvioidaan loppuvan kesken itävyyspoikkeuksesta huolimatta.
”Apiloiden, härkäpavun ja rypsin osalta itävyyspoikkeuskaan ei välttämättä takaa siementen riittävyyttä kevään kylvöille”, Ollila sanoo.
”Esimerkiksi härkäpavun osalta itävyyspoikkeusmäärä oli pieni 200 tonnia ja rypsillä on tällä hetkellä niin hyvä kysyntä, että siemenet tulevat loppumaan”, hän jatkaa.
Samaa sanoo Uusitalo: ”Öljykasvien kysyntä on ollut erittäin hyvä, niiden siemenestä on odotettavissa pulaa.”
Alastalo muistuttaa testaamaan tilojen omien siementen itävyyden.
”Kevätvehnän itävyydet tilojen oman siemenen osalta eivät ole olleet kovin hyviä, joten yllättäviä tarpeita kevään aikana saattaa tulla.”
Siemenkaupan perusteella viljoille etsitään vaihtoehtoja, mutta merkittävää vähennystä vilja-aloihin ei odoteta.
Öljykasvien, herneen ja härkäpavun viljelyalojen arvioidaan kasvavan. Etenkin öljykasvialoihin ennustetaan nousua. Samoin lisäystä on tulossa apilanurmiin ja erilaisiin saneerauskasveihin.
Vilja-ala on tyypillisesti Suomessa yhteensä noin miljoona hehtaaria. Pienempien kasvilajien viljelyn maltillinen kasvu ei siten viljan kokonaistuotantoa merkittävästi heilauta.
”Luomussa on ollut selvästi enemmän kysyntää mitä aiempina vuosina.”
Luomusiementen kaupassa on nähtävissä piristymistä.
Luomumarkkina joutui turbulenssiin vuonna 2022 ruokamarkkinoiden myllerryksessä. Tuolloin esimerkiksi luomu- ja tavanomaisen viljan hintaero meni hyvin pieneksi.
Viime aikoina luomuruuan kysynnän on kerrottu kääntyneen parempaan päin.
”Luomusiemenen kysyntä on piristynyt jonkin verran kokonaisuutena”, Uusi-Rauva sanoo.
”Luomusiemenen kysyntä on ollut hieman normaalia parempaa, erityisesti kauralla”, Uusitalo kertoo.
”Luomussa on ollut selvästi enemmän kysyntää mitä aiempina vuosina. Aiempien vuosien heikompi kysyntä tuntuu näkyvän tarjonnassa ja siementen saatavuudet eivät ole ihan pysyneet kysynnän perässä”, Alastalo arvioi.
Uusille siemenviljelijöille olisi tarvetta jokaisessa ketjussa. Mukaan voisi päästä jo vaikka alkavana kasvukautena.
”Uudet siementuottajat ovat meille aina tervetulleita ja ensi kevääksikin ehtii vielä mukaan, kun toimii nopeasti”, Uusi-Rauva toteaa.
”Pyrimme saamaan lisää siementuottajia ja vielä ehtii hyvin mukaan. Vaihtoehtoja kyllä löytyy eri kasveista. Asian kanssa ei kuitenkaan kannata viivytellä, sillä siementuotantoon liittyvät asiat on hyvä olla sovittuna hyvissä ajoin”, Alastalo sanoo.
”Meidän pakkaamoille on tullut uusia siemenviljelijöitä tulevalle kaudelle ja tarvetta on uusille siemenviljelijöille myös jatkossakin”, Ollila kertoo.
”Uusia siementuottajia tarvitaan edelleen, tietyillä lajeilla kuten monitahoisilla ohrilla on tarve siementuottajille”, Uusitalo sanoo.