• Tiukat ohjeet tautialueilla liikkuneille työntekijöille– näin HK Foods torjuu afrikkalaista sikaruttoa

    Toisin kuin Atrialla, HK Foodsilla ei ole enää tuotannollista toimintaa Virossa. Afrikkalainen sikarutto antaa silti aihetta huoleen.
    Tilaajalle
    Afrikkalainen sikarutto on sikojen ja villisikojen tappava virustauti, jota ei toistaiseksi ole todettu Suomessa.
    Afrikkalainen sikarutto on sikojen ja villisikojen tappava virustauti, jota ei toistaiseksi ole todettu Suomessa.  Kuva: Kari Salonen /Viestilehdet Oy
    Maatalous|Eläintaudit
    15.1.202604:00
    Maija Ala-Siurua

    Atrian tavoin myös HK Foods on antanut henkilöstölleen ja yhteistyökumppaneilleen ohjeita siitä, miten estää afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviäminen Suomeen.

    ”Noudatamme Suomen viranomaisten ohjeita muun muassa matkustamiseen ja ruokien tuontiin liittyen”, kertoo ohjeistuksesta HK Foodsin toimitus-tilausketjusta vastaava johtaja Janne Leppänen.

    ”Käsitykseni mukaan suositukset on otettu vastaan asianmukaisesti. Asia on tärkeä meille kaikille.”

    Toisin kuin Atrialla, HK Foodsilla ei ole enää tuotannollista toimintaa Virossa. Yhtiö myi vuonna 2023 Baltian liiketoimintansa.

    ”Työmatkustuksen osuus Viroon on tämän vuoksi vähentynyt HK Foodsissa merkittävästi”, Leppänen kertoo.

    Hän kuitenkin muistuttaa, että ASF:ää esiintyy monissa Euroopan maissa Baltian lisäksi, joten riski taudin leviämiselle on koko ajan olemassa.

    Atrian työntekijöitä suositellaan edelleen välttämään maita, joissa tautia on tavattu, ja etenkin tilavierailuja tai metsästystä kyseisissä maissa. Ohjeistus koskee myös vapaa-ajan matkustusta, Yle kertoi tiistaina 13. tammikuuta.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalaista sikaruttoa ei toistaiseksi ole todettu Suomessa.

      Eläintaudit | Yle: Atria suosittelee työntekijöitään välttämään matkoja Viroon – rajoituksilla suojellaan Nurmoa vaaralliselta sikataudilta

    Leppänen listaa afrikkalaista sikaruttoa koskevat kiellot ja rajoitukset, joista työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita on ohjeistettu: älä tuo lihaa, makkaroita tai muita eläinperäisiä tuotteita ulkomailta, koska ne voivat kantaa ASF-virusta. Hävitä ylijääneet eväät ennen Suomeen palaamista.

    Vältä kosketusta villieläimiin, erityisesti villisikoihin, ulkomailla. Vältä myös sikatiloilla vierailua sekä metsästysmatkoja alueille, joilla esiintyy afrikkalaista sikaruttoa.

    Jos kuitenkin vierailee ulkomailla ASF-riskialueilla sikatilalla, sikoja käsittelevässä tuotantolaitoksessa tai käy ulkomailla metsästämässä, on kengät ja vaatteet pestävä ja desinfioitava.

    Mikäli vierailut on tehty autolla, jolla ajetaan myös Suomessa, on auto ja sen matot pestävä. Autolla ei saa 48 tuntiin ajaa sikatilan tai teurastamon läheisyyteen, Leppänen sanoo.

    Myös matkalla olleet työkalut ja niiden kuljetuslaukut/työkalupakit on pestävä ja desinfioitava. Näitä tarvikkeita ei saa tuoda 48 tuntiin matkan päättymisestä sikatilalle tai sikoja teurastavaan tuotantoyksikköön.

    Afrikkalaista sikaruttoa aiheuttava virus on kestävä ja tarttuu helposti siasta ja villisiasta toiseen sairaan eläimen eritteiden välityksellä. ASF-virus säilyy sairaan eläimen lihassa pitkään ja kestää pakastamista. Jos tällaista lihaa esimerkiksi heitetään luontoon ja villisika syö sen, tartunta jatkaa kulkuaan.

    Virus voi levitä sitä sisältävien eritteiden saastuttamien metsästysmuistojen, metsästyskoiran varusteiden, kengänpohjien, autonrenkaiden tai vaikkapa kuivikkeiden mukana.

    ASF ei tartu ihmisiin.

    Lisää aiheesta
    • Tullikoira Rico tutkii Helsinki-Vantaan lentokentällä matkalaukusta löytyneitä elintarvikkeita 31. heinäkuuta 2025.

      Eläintaudit | Vakava eläintauti leviää turistien suosimilla alueilla – yksikin eväsleipä voi koitua suomalaisten sikojen kohtaloksi

    • Afrikkalainen sikarutto leviää Espanjassa. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Espanjan ASF-epidemiassa uusi käänne: Kataloniassa levinnyt virus saattaa olla uutta kantaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto ASF
    HK Foods
    varautuminen
    sikatila
    Tartuntataudit
    Teurastus ja lihatuotteiden jalostus
    Lihatuotteet ja -ruoat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle