• Kaalikoista tänä vuonna vaikea ongelma

    Suomeen on levinnyt ilmavirtausten mukana viime päivinä miljardeja kaalikoita. Laji lisääntyy tehokkaati, joten se saattaa vaikeuttaa tänä vuonna kaalikasvien viljelyä tuntuvasti. Kaalikasveihin kuuluvat kaalin lisäksi myös rypsi ja lanttu.
    Kaalin korjuu Jukka ja Eija Leiramon tilalla.Huurteinen kaali
    Kaalin korjuu Jukka ja Eija Leiramon tilalla.Huurteinen kaali Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    21.5.201315:27
    MT toimitus

    Viime viikonvaihteen hyvin lämpimät eteläiset ja kaakkoiset ilmavirtaukset toivat Suomeen valtavan määrän kaalikoita, kerrotaan Oulun yliopiston biologian laitoksesta. Kaalikoin (Plutella xylostella) arvioidaan vaeltaneen ainakin Oulun korkeudelle, hyvin todennäköisesti myös pohjoisemmaksi, jopa Lapin perukoille asti.

    Kaalikoin toukka on merkittävä kaalikasvien, esimerkiksi kaalin, lantun, nauriin ja rypsin tuholainen.

    Keväällä Suomeen vaeltaneet yksilöt lisääntyvät tehokkaasti ja tekevät ainakin kaksi Suomessa kehittyvää sukupolvea. Luvassa on sen vuoksi todennäköisesti vaikea vuosi kaalikasvien viljelijöille.

    Jo tähän mennessä havaittujen määrien perusteella voidaan arvioida Suomeen saapuneen vaelluksessa vähintään satoja miljoonia, todennäköisemmin muutamia miljardeja kaalikoita.

    Oulun yliopiston mukaan esimerkiksi tamperelainen harrastaja on kertonut löytäneensä vajaan 1 000 neliömetrin kotipihaltaan kymmenen yksilöä ja havainneensa yksilöitä suunnilleen samalla tiheydellä kaikkialla. Samansuuntaisia havaintoja ovat tehneet myös muut perhosharrastajat. Yksilöitä on kertynyt harrastuksessa käytetyille valoille jopa satoja yössä.

    Artikkelin aiheet
    kaalikoi
    tuholaiset
    kaalikasvit
    viljely
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle