• Viljelijä, varaudu koronaan – laita valtakirjat ja työohjeet kuntoon

    Kuka tahansa meistä voi sairastua koronaan, joten pahimpaan kannattaa varautua myös maatiloilla. MTK kokosi listan yrittäjien avuksi.
    Lehmien tietoja voi kirjata esimerkiksi navettaan liitutauluun.
    Lehmien tietoja voi kirjata esimerkiksi navettaan liitutauluun. Kuva: Miska Puumala
    Maatalous
    28.4.202020:00
    Maija Ala-Siurua
    Kuva: Jukka Pasonen

    Maatilalla on syytä varautua tilanteeseen, jossa vastuuyrittäjä sairastuu koronaan mutta tilan toiminnan on jatkuttava. MTK on koonnut yrittäjän avuksi listan asioista, jotka on hyvä etukäteen hoitaa kuntoon.

    Yksi niistä on laatia valtakirja varahenkilöille, jotta he voivat tarvittaessa hoitaa tilan asioita.

    Valtakirjan pitää olla kirjallinen ja siinä kannattaa todeta, että kyse on valtakirjasta, neuvoo lakimies Maire Lumiaho MTK:sta.

    Tärkeää on, että valtakirjasta käy selkeästi ja yksiselitteisesti ilmi, mihin tarkoitukseen valtakirja on tehty.

    Valtakirjassa pitää yksilöidä sekä valtuuttaja että valtuutetut kirjaamalla ylös nimet ja sosiaaliturvatunnukset. Tilan nimen lisäksi valtakirjaan laitetaan tilan Y-tunnus.

    Todistajia valtakirjalla ei välttämättä tarvitse olla.

    Valmiita valtakirjapohjia löytyy internetistä esimerkiksi eri viranomaisten verkkosivuilta. Neuvoa voi kysyä myös esimerkiksi omasta pankista ja vakuutusyhtiöstä.

    "Valtakirja astuu voimaan heti, kun valtuuttaja sen allekirjoittaa. Paperin voi hyvin tehdä valmiiksi mutta allekirjoittaa vasta sitten, jos sairastuu", Lumiaho sanoo.

    Kaksi muuta tärkeää asiakirjaa ovat testamentti ja edunvalvontavaltuus, jotka nekin on syytä hoitaa kuntoon.

    Valtuutettujen varahenkilöiden pitää luonnollisesti tietää, että heidät on valtuutettu, Lumiaho muistuttaa.

    "Perhepiirissä kannattaa keskustella varautumisjärjestelyistä. Allekirjoitettu valtakirja sinällään osoittaa, että on valtuutus toimia, mutta asiasta voi kertoa esimerkiksi lomatoimistolle ja tuottajaosuuskunnalle etukäteen."

    MTK:n muistilistan avulla kootut tiedot kannattaa laittaa samaan paikkaan esimerkiksi kansioon tai muistitikulle. Kansion tai muistitikun säilytyspaikka on syytä kertoa kahdelle nimetylle varahenkilölle

    Ohjeita voi tehdä myös matkapuhelimella lyhyinä videoina.

    Missä asioissa maatilojen varautuminen on kaikkein vaikeinta?

    "Haastavaa on löytää maatiloille osaavia varahenkilöitä; pitää siis alkaa perehdyttää", Lumiaho sanoo. "Yksinyrittäjien tilat kaikkein haavoittuvimpia, mutta myös kausityöntekijöitä tarvitsevat tilat nyt, kun ulkomaista työvoimaa ei saada."

    Artikkelin aiheet
    maatilat
    MTK
    koronavirus
    valtakirja
    yrittäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle