• Juurikkaan satovuosi kipuaa kolmen parhaan joukkoon

    Maatalous
    2.10.201316:00
    MT toimitus

    SÄKYLÄ (MT)

    Tiistaiaamuna käynnistyneellä Säkylän sokeritehtaalla on hyvin toisenlainen tunnelma kuin vuosi sitten. Viime vuonna nosto-olot olivat surkeat, nyt harvinaisen hyvät.

    ”Erinomaisen loistavat, paljon parempaa ei voisi toivoa”, viljelypäällikkö Tero Tanner sanoo.

    Hehtaarisatokin näyttää nousevan kaikkien aikojen kolmen parhaan joukkoon, Sucroksen toimitusjohtaja Juri Jolkkonen kertoo.

    ”Aikaisemmin on vain kolme kertaa päästy yli 40 tonnin keskisatoon”, hän toteaa.

    2011 syntyi ennätys, 48 tonnia hehtaarilta. Sitä ei rikottane, mutta vuosien 2006 ja 2007 tulokset, 40 ja 42 tonnia, saattavat ylittyä.

    Sekä sato että sokeripitoisuus riippuvat paljolti loppusyksyn säistä. Tällä hetkellä Tanner arvioi, että sokeripitoisuus saattaa päätyä 16,5–17 prosenttiin. Viiden vuoden keskiarvo on 16,4.

    Maanantaina tehtaalle ajettiin tuhat tonnia juurikasta. Sen käsittely aloitettiin tiistaiaamuna.

    Yleensä kestää noin kolme vuorokautta, ennen kuin tehdas on täydessä vauhdissaan.

    Kun täysi tohina on päällä, tontille ajetaan juurikasta yhdeksän tuhatta tonnia vuorokaudessa.

    Sokeria syntyy viikossa enemmän kuin tehtaan käynnistysvuonna, 1953, koko käyntikaudella.

    Sucros on kampanjoinut näkyvästi saadakseen uusia sopimusviljelijöitä. Jolkkonen toteaa tyytyväisenä, että tämän vuoden tulos oli 70 uutta tuottajaa.

    Nyt sokerijuurikkaan viljelijöitä on 761 ja hehtaareita 12 000.

    Lisää kuitenkin tarvitaan. Säkylän tehdas pystyisi käsittelemään huomattavasti nykyistä suuremman juurikasmäärän.

    Ensi vuodelle tavoitellaan saman suuruista viljelijämäärän lisäystä kuin tänä vuonna.

    ”Tavoitteena on, että sokerikiintiöiden poistuessa meillä on yhteensä 935 viljelijää”, Jolkkonen kertoo.

    EU:n Suomelle sallima kiintiö on tällä hetkellä 81 miljoonaa kiloa sokeria. Kiintiöjärjestelmä on päättymässä, ja viimeiset kylvöt nykyjärjestelmän mukaan tehdään 2016.

    Jolkkosen mukaan odotettavissa on, että EU suojaa jatkossakin ulkorajojaan rajoittamalla sokerin tuontia. Sisämarkkinoilla kilpailu sen sijaan vapautuu.

    Ne EU:n alueet, jotka pystyvät tuottamaan sokeria kulutustaan enemmän, tähtäävät kiintiöiden poistuttua entistä vahvemmin vientiin, Jolkkonen arvioi.

    Jotta tuontipaine ei söisi kotimaisen teollisuuden maksukykyä viljelijöille, tuotantoa on tehostettava: lisää viljelijöitä, korkeammat hehtaarisadot ja tehtaalle pitempi käyntikausi.

    Jolkkonen kertoo, että myös mahdollisuuksia uusiin investointeihin Säkylän tehtaalla tutkitaan.

    Sokerijuurikas on nyt kannattavuudeltaan erittäin kilpailukykyinen, sillä tuottajahintaa on nostettu kahtena vuonna peräkkäin, Jolkkonen sanoo.

    ”Ne, jotka tänä vuonna panostivat sokerijuurikkaan viljelyyn, hymyilevät koko matkan pankkiin asti.”

    Hehtaarisadoissa on kuitenkin parantamisen varaa. Yksi keino siihen on tehokkaampi kasvinvuorotus.

    Viime vuonna peräti 47 prosentilla juurikaslohkoista oli edellisenäkin vuonna kasvanut juurikasta.

    Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen mukaan juurikkaan sato voi nousta viisi tonnia, jos esikasvina on vehnä sokerijuurikkaan sijaan.

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sokerijuurikas
    maatalous
    sokeri
    Säkylän sokeritehdas
    satovuosi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle