• 14 miljoonan euron maatila myytiin nopeasti: 330 hehtaaria peltoa, 1 700 emakkoa ja 300 000 broilerin vuosituotanto

    Tanskassa ei kovin usein tule myyntiin näin mittavia tilakokonaisuuksia.
    Jyllannin niemimaalla sijaitsevan tilan päärakennus on vuodelta 1878.
    Jyllannin niemimaalla sijaitsevan tilan päärakennus on vuodelta 1878. Kuva: Kuvakaappaus EVALD BORUP -yhtiön sivulta
    Maatalous
    12.4.202114:04
    Satu Lehtonen

    Lotossa arvottiin juuri historian suurin, 15,7 miljoonan euron voitto. Summalla olisi saanut Tanskassa myynnissä olleen hulppean maatilan – paitsi että se myytiin jo.

    Helmikuun alussa Evald Borup -kiinteistönvälitysyhtiön sivuille tuli myyntiin Jyllannin niemimaan pohjoisosassa sijaitseva tila, jonka hintapyyntö oli 101 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 14 miljoonaa euroa.

    Viime viikolla tilan esittelyn yläpuolelle ilmestyi sana MYYTY.

    ”Olemme hyvin tyytyväisiä, että saimme näin ison kokonaisuuden myytyä suhteellisen lyhyessä ajassa", Kristian Kristensen Evald Borupista kommentoi tanskalaiselle Landbrugsavisen-lehdelle.

    Kristensen ei kommentoi, mikä lopullinen myyntihinta oli.

    Ostajan nopeasti löytäneellä tilalla tuotetaan muun muassa porsaita ja sianlihaa, broilereita ja perunaa, ja tuotannon kerrotaan olevan hyvässä tikissä.

    Omaa peltoa on 330 hehtaaria. Vuokramaineen viljelyssä on 615 hehtaaria.

    Porsastuotantosikalassa on 1 700 emakkoa, ja laajentamismahdollisuudet on rakennusvaiheessa otettu huomioon.

    Tilan vuotuinen broilerintuotanto on 307 000 lintua.

    Tilan päärakennus on peräisin vuodelta 1878. Vuosina 2000–2005 on kunnostettu muun muassa keittiö, kylpyhuoneet ja ikkunat. Katto uusittiin 2020. Itäsiivestä löytyy juhlasali.

    Kaikkiaan asuinrakennuksia on kymmenkunta. Niistä kertyy myös mukavat vuokratulot.

    Tilan esittely Evald Borup -yhtiön sivulla

    Artikkelin aiheet
    Tanska
    maatila
    kiinteistökauppa
    maatalous
    broileri ja sika tuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle