• Tuotetaanko maitokin jatkossa laboratoriossa? Valio alkaa tutkia solumaatalouden mahdollisuuksia

    "Solumaatalous soveltuu parhaiten yksittäisten ainesosien tuottamiseen", sanoo Valion tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Harri Kallioinen.
    Lehmästä vai bioreaktorista?
    Lehmästä vai bioreaktorista? Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous
    9.12.202111:26
    Satu Lehtonen

    Moni muistaa uutiset, jotka kertoivat VTT:n ilman kanaa tuottamasta munanvalkuaisproteiinista tai Singaporessa myyntiluvan saaneesta, kanan solusta tuotetusta broilerinlihasta.

    Nyt Valio kertoo lähtevänsä mukaan solumaatalouden tutkimukseen. Tuotetaanko maitoakin jatkossa laboratoriossa?

    ”Eläinperäiset tuotteet, kuten maito tai liha, ovat monimutkaisia kokonaisuuksia. Ne koostuvat monista erilaisista yhdisteistä ja rakenteista, joita on hyvin vaikeaa täysin kopioida koko mittakaavassaan. Solumaatalous soveltuu parhaiten yksittäisten ainesosien tuottamiseen", sanoo Valion tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Harri Kallioinen.

    Valio aloittaa yhdessä VTT:n kanssa projektin, jossa kehitetään teknologiaa bioteknisesti tuotetuille proteiineille.

    Solumaataloudessa ruoka tuotetaan bioreaktoreissa, joissa ne kasvavat mikrobien avulla fermentoimalla. Fermentointi on Valiolle ennestään tuttu prosessi, sillä sitä käytetään hapanmaitotuotteiden ja juustojen valmistuksessa.

    ”Solumaatalous mahdollistaa monenlaisten raaka-aineiden ja lopputuotteiden valmistamisen puhdistetuista proteiineista tai rasvoista moniulotteisiin solurakenteisiin”, toteaa tutkimuspäällikkö Emilia Nordlund VTT:ltä.

    Solumaatalous saattaa kuulostaa tieteisfiktiolta, mutta näin valmistettuja tuotteita on ollut tarjolla jo pitkään.

    ”Tällaisia ovat esimerkiksi jo vuosikymmeniä kaupoissa ollut homesienen biomassasta valmistettu quorn, ravintolisinä myytävät mikrolevät sekä elintarvikkeissa laajalti käytettävät entsyymit kuten laktoosittomien maitotuotteiden valmistukseen käytettävä laktaasi sekä juoksete, jolla maitoproteiini saadaan saostumaan juustoksi. Suomessa jo 1970-luvulla rehuksi kehitetty Pekilo oli niin ikään solumaataloutta, teknologiapäällikkö Niina Valkonen Valiolta kertoo.

    Puolet maapallon viljelykelpoisesta alasta on tällä hetkellä maatalouden käytössä. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n ennusteiden mukaan hedelmällinen maaperä loppuu kokonaan 60 vuodessa, jos emme muuta viljelykäytäntöjä nykyistä kestävämmiksi ja tehokkaammaksi.

    Samaan aikaan YK ennustaa maailman väkiluvun kasvavan 9,8 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Ruoan tarve maailmassa kaksinkertaistuu.

    ”Tarvitsemme kestävän, perinteisen maanviljelyn rinnalle myös uusia ruoantuotantotapoja", Kallioinen toteaa.

    Lue myös: Lihankorvaajien esiinmarssi jatkuu: Kiinalaisyritys tekee "kanaa" maapähkinän valkuaisesta

    Näin syntyy munanvalkuaista ilman kanaa: Vettä, glukoosia, mineraaleja ja sieni – VTT voitti innovaatiokilpailun menetelmällään

    Artikkelin aiheet
    solumaatalous
    Valio
    VTT
    bioteknologia
    maitotuotteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle