• Kuluttaja kaipaa realistista tietoa tiloilta

    Maatalous
    10.1.201415:00
    Satu Lehtonen

    Kuluttajat ja maataloustuottajat kaipaavat lisää keskinäistä vuorovaikutusta sekä nykyistä avoimempaa tiedonvälitystä. Kuluttajien pitää voida nähdä tuotannon arkea, ei ainoastaan joko siloiteltua tai kauhukuvaa tiloilta.

    PTT:n, MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen yhteisessä tutkimuksessa etsittiin keinoja kehittää elintarvikeketjun alku- ja loppupään yhteydenpitoa.

    Tuottajien ja kuluttajien yhteisissä työpajoissa nousi esiin erityisesti kolme teemaa: luontevien kohtaamispaikkojen puute, toisen osapuolen tarpeiden ja toimintatapojen puutteellinen tuntemus sekä tuottajien ajan ja taloudellisten resurssien puute.

    Kuluttajille mieluisin kohtaamispaikka olisivat heidän normaalisti käyttämänsä ruokakaupat. Tuottajien toivotaan tulevan niihin esittelemään tuotteitaan ja tuotantotapojaan.

    Tuottajat puolestaan toivoisivat, että kuluttajat löytäisivät tiensä tilakauppoihin.

    Myös kaupan ja elintarviketeollisuuden toivotaan edistävän tuottajien ja kuluttajien välistä vuorovaikutusta.

    Ruokakasvatusta niin esiopetuksessa kuin kouluissakin halutaan lisätä, jotta kuluttajat tuntisivat ruuan tuotantoa nykyistä paremmin.

    Kuluttajamarkkinoinnissa käytetään monen mielestä epäselviä käsitteitä. Niiden sisältöä pitäisi avata.

    Tuottajille kaivataan koulutusta kuluttajien kohtaamiseen.

    Esimerkiksi etu- tai kansalaisjärjestöt voisivat rohkaista kanssakäymiseen tai jopa tarjota foorumin vuorovaikutukselle, työpajoissa todettiin.

    SATU LEHTONEN

    Tapani Yrjölä, Katja Järvelä, Laura Koistinen, Terhi Latvala, Johanna Mäkelä, Ari Peltoniemi, Perttu

    Pyykkönen, Anu Raijas, Suvi

    Rinta-Kiikka: Miten lisätä kuluttajien ja tuottajien vuorovaikutusta?

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kuluttaja
    maataloustuottaja
    vuorovaikutus
    elintarviketalous
    ruokakasvatus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle