• Yli 64-vuotiaat ja alaikäiset saavat kalastaa ilmaiseksi

    Kalastuslaki uudistuu Suomessa. Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu yhdistetään kalastonhoitomaksuksi. Vesialueen omistajilla on jatkossakin mahdollisuus asettaa lupaehtoja myymiinsä kalastuslupiin.
    Kuva: Ari Nakari
    Maatalous
    16.10.201416:46
    MT toimitus

    Kalastuslupajärjestelmää yksinkertaistetaan Suomessa.

    Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu yhdistetään yhdeksi kalastonhoitomaksuksi, jonka maksavat kaikki 18–64-vuotiaat kalastajat, jotka harjoittavat muuta kalastusta kuin ongintaa ja pilkintää. Maksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vieheellä koko maassa.

    Eläkeläiset saavat jatkossakin kalastaa ilmaiseksi.

    ”Uudistus helpottaa suuresti vapakalastusta. Usean luvan sijaan jatkossa tarvitaan vain yksi”, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) toteaa.

    Maksun suuruus on 39 euroa vuodessa, 12 euroa viikossa ja viisi euroa vuorokaudessa. Aiemmin maksun suuruus oli vuositasolla 35 euroa.

    Kaupallisten kalastajien kalaan pääsyä helpotetaan elykeskuksen myöntämän luvan avulla.

    Kalastuksen säätely perustuu muun muassa alueellisiin ja valtakunnallisiin hoitosuunnitelmiin. Säätelyä toteutetaan asetuksilla sekä elykeskuksen hallintopäätöksillä. Lisäksi vesialueen omistajilla on jatkossakin mahdollisuus asettaa lupaehtoja myymiinsä kalastuslupiin.

    Silakkalitkalla kalastaminen muuttuu maksuttomiksi yleiskalastusoikeuksiksi.

    Hallitus hyväksyi tänään torstaina lohi- ja meritaimenstrategian ja antoi eduskunnalle esityksen uudeksi kalastuslaiksi. Molempien tavoitteena on edistää kalojen luonnonvaraista lisääntymistä ja kohentaa heikkoja kalakantoja.

    Uuden kalastuslain on määrä tulla voimaan vuoden 2016 alussa.

    Uutisen otsikkoa muutettiin 17.10. klo 10:24. Eläkeläisten sijaan puhutaan yli 64-vuotiaista ja alaikäisistä.

    Artikkelin aiheet
    kalastuslaki uudistus
    kalastonhoitomaksu
    kalastuslupa
    Suomi
    Petteri Orpo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle