• Led-valotus mullistaa kasvihuonetuotannon

    Led-valotuksella voidaan säätää kasvien muotoa ja ravintosisältöä. Samalla valolla pidetään tuholaiset ja kustannukset kurissa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    7.12.201109:00
    MT toimitus

    Tutkimus ottaa koko ajan edistysaskeleita, jotta led-valon vaikutuksia ymmärrettäisiin paremmin.

    Ledin tuottamilla valon aallonpituuksilla on todettu olevan vaikutuksia kasvien kasvuun. Tämä tiedon pohjalta saatetaan voida vähentää kasvunsääteiden käyttöä kukkatuotannossa.

    Samoin on saatu selville, että aallonpituuksilla on merkitystä kasvien tuholaisten sekä hyötyeliöiden menestymiselle. Tulevaisuuden kasvihuoneessa tuholaiset pysyvät kurissa valolla, jonka aallonpituus hämää niitä ja estää löytämästä kasvin lehtiä nakerrettavaksi.

    Kasvit tuottavat eräitä aineita puolustautuakseen tuholaisia vastaan. Näillä aineilla on hyvä ominaisuuksia ihmisen terveyden kannalta. Mikäli led-valolla saadaan tuholaiset käyttäytymään tietyllä tavalla, saatetaan pystyä vaikuttamaan myös kasvisten ravitsemukselliseen laatuun.

    Teknologia ei sekään seiso paikoillaan, vaan etenee hurjaa vauhtia. Eräs esimerkki tästä on suomalaisen Netledin kehittämä led-valotusverho.

    Vielä nyt led-valaistus on kasvihuoneyrittäjälle kallis investointi, mutta tuotteet halpenevat koko ajan.

     

    Valotus tuottaa kasviksia ympäri vuoden

    Suomessa on harjoitettu valotettua kasvihuonetuotantoa parisenkymmentä vuotta. Valotuksen avulla esimerkiksi kurkkuja, tomaatteja, salaatteja ja kukkia voidaan tuottaa ympäri vuoden.

    Lampuiksi ovat valikoituneet suurpainenatriumlamput (SPN-lamppu). Niillä on hyvä hyötysuhde niistä lampuista, joiden valolla kasvit ylipäätään kasvavat.

    SPN-lamput tarvitsevat energiaa palaakseen. Palaessaan ne tuottavat lämpöä, joka on tuuletettava kasvihuoneista pois. Samalla hukkaantuu kasveille ja viljelijän kukkarolle kallisarvoista hiilidioksidia, jota joudutaan lisäämään kasvihuoneen ilmaan.

    Led-valo on niin sanotusti kylmää eli se ei tuota kasvihuoneeseen ylimääräistä lämpöä. Palaessaan ne kuluttavat SPN-lamppuja vähemmän energiaa.

    Artikkelin aiheet
    led-valotus
    kasvihuonetuotanto
    kasvien kasvu
    Netled
    valaistusteknologia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle