• Sappi kiehuu Pohjanmaalla: Jauhelihahyllyt tyhjenevät mutta Atria alentaa lihasonnien ja -hiehojen tuottajahintaa

    Atria alensi maanantaina lihasonnin ja -hiehon tuottajahintaa 3 senttiä kilolta, ja Snellmanin tuottajat kertovat odottavansa vastaavaa alennusta. Atria perustelee asiaa koronan takia vähentyneellä kysynnällä ja sivutuotteiden kuten vuotien olemattomalla menekillä.
    Juhalihasta on ollut kaupoissa pulaa, kun ihmiset ovat lisänneet ruuanlaittoa kotona poikkeusolojen vuoksi.
    Juhalihasta on ollut kaupoissa pulaa, kun ihmiset ovat lisänneet ruuanlaittoa kotona poikkeusolojen vuoksi. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Maatalous
    25.3.202019:00
    Veikko Niittymaa

    Moni Atrialle naudanlihaa tuottava sai viikonloppuna ikävän viestin teurastamolta. Lihasonnien ja -hiehojen hinta aleni maanantaina 3 senttiä kilolta.

    Maaseudun Tulevaisuuteen on tullut useita kiukkuisia soittoja Etelä-Pohjanmaalta. Etelä-Pohjanmaan lihanautakerhon puheenjohtaja Ari Nortunen ymmärtää kiukun.

    Nortusen mukaan lihan hinnanlasku osuu kipeästi samaan hetkeen, kun teurastamot kilpailevat kiivaasti maitotiloista ja ennen kaikkea vasikoista. Teuraslehmän hintaa on nostettu tuntuvasti ja loppukasvatukseen toimitettujen vasikoiden hinnat ovat nousseet muutamassa kuukaudessa 16–21 euroa.

    Kaiken kukkuraksi vasikoista on pulaa ja kasvattamoissa on paljon tyhjiä paikkoja, osalla tiloista jopa neljäsosa paikoista on tyhjänä ja vasikoita on joutunut odottamaan lähes kaksi kuukautta, Nortunen murehtii.

    Kotitoimistossa koronan takia työskentelevä toimitusjohtaja Juha Gröhn Atrialta kertoo saaneensa useita ärtyneitä soittoja tuottajilta. Markkinatilanne on nyt kuitenkin tällainen.

    Gröhnin mukaan sianlihan hinta on pysynyt korkealla Kiinan viennin ansiosta, mutta naudanlihalla samanlaista tukijalkaa ei ole.

    Koronaviruksen takia ihmiset ovat siirtyneet työskentelemään kotona ja ulkona syöminen on vähentynyt ja samalla naudanlihan ja etenkin lihan arvo-osien menekki on kärsinyt, Gröhn kertoo.

    Naudanlihan markkinat ovat kipuilleet jo pitkään ja hinnat ovat olleet laskussa. Painetta tulee myös siitä, että sivutuotteiden, kuten vuotien, menekki on olematonta.

    Ihmiset haluavat, että ruuanlaitto on vaivatonta ja nopeaa, mikä tyhjensi hetkeksi jauhelihahyllyt. Ruotsissa puolestaan on kova pula leivänpäällisistä, Gröhn kertoo.

    Tilanne on alkanut jo normalisoitua, mutta vie aikansa, jotta tuotanto saadaan sopeutettua äkillisesti muuttuneeseen kulutukseen.

    Gröhnin toteaa nautakerhon tapaan, että maitotiloista ja vasikoista kilpaillaan ja teuraslehmien hinta on noussut, samoin vasikoiden. Lypsylehmien määrä vähenee ja vasikoita on entistä vähemmän.

    Gröhn ei silti pidä järkevänä investointien jäädyttämistä täysin, vaikka kasvattamoja on osin tyhjillään, koska myös luopuvia on.

    Toimitusjohtajan mukaan lihatalo on tehnyt kaikkensa yhtiön toiminnan varmistamiseksi korona-aikana ja suojaukset on nostettu niin ylös kuin mahdollista.

    Artikkelin aiheet
    lihan hinta
    naudanliha
    Atria
    Snellman
    Etelä-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle