• Sianlihan hinta jähmettyi Suomessa

    Sianlihan tuottajahinta on jäänyt Suomessa 30 senttiä kilolta jälkeen Saksaa ja 20 senttiä jälkeen Ruotsia.
    Sikatilojen määrän arvioidaan vähenevän tänä vuonna 11 prosenttia 1 080 tilaan.
    Sikatilojen määrän arvioidaan vähenevän tänä vuonna 11 prosenttia 1 080 tilaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    17.7.201708:00
    Tuure Kiviranta

    EU:n tuoreimman hintavertailun mukaan sianlihan tuottajahinta on jäänyt Suomessa 30 senttiä kilolta jälkeen Saksaa ja 20 senttiä jälkeen Ruotsia.

    Suomessa on jälleen koko EU:n alhaisin sian hinta, 155 euroa sadalta kilolta. EU-maiden keskihinta on 177 euroa. Saksassa hinta oli kesäkuun lopussa lähes 186 euroa sadalta kilolta ja Ruotsissa yli 175 euroa. Virossakin hinta on yli 160 euroa.

    Vuoden alusta kilohinta on noussut Suomessa kuusi senttiä. Saksassa hinta on noussut lähes 30 senttiä kilolta. Keski-Euroopassa hinnat ovat kohonneet muun muassa vähentyneen tuotannon ja Kiinan hyvän kysynnän ansiosta.

    Saksassa porsaan hinnannousu on viime viikkoina pysähtynyt 68,50 euroon. Se voi ennakoida, että lihankin hinnannousu tasaantuu.

    Suomessa sianlihantuotanto on laskenut alkuvuonna neljä prosenttia viime vuodesta. Viime vuonna porsaita piti viedä Suomesta Puolaan, mutta nyt osa tuottajista on puhunut porsaspulasta. Pula ei ole juuri näkynyt hinnoissa. Pellervon taloustutkimus PTT arvioi viikko sitten, että Suomessa sikasektori toipuu edelleen viime vuosien porsastuotoksen hyppäyksestä.

    Keski-Euroopan ja Kiinan veto ei ole hyödyttänyt Ruotsiakaan, hinnat ovat länsinaapurissa laskeneet alkuvuonna viisi senttiä kilolta, mutta lähtötaso oli korkea.

    Gallup Elintarviketiedon mukaan sianlihantuotannon väheneminen jatkuu Suomessa tänä vuonna. Ennuste koko vuodelle on 185 miljoonaa kiloa, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuonna ja kuusi prosenttia vähemmän, jos viime vuonna ei olisi viety porsaita maasta.

    Sikatilojen määrän arvioidaan vähenevän tänä vuonna 11 prosenttia 1 080 tilaan.

    Artikkelin aiheet
    sianliha
    lihantuotanto
    ruokatalous
    hintavertailu
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle