• Tervola vähentää lomittajia ensimmäisenä Suomessa

    Tervolan paikallisyksikkö aikoo ensimmäisenä Suomessa irtisanoa maatalouslomittajia. Tähän asti lomittajista on ollut pulaa.
    Kuva: Timo Lindholm
    Maatalous
    22.4.201307:00
    MT toimitus

    Paikallisyksikössä neuvotellaan 16 lomittajan irtisanomisesta. Yhteensä siellä työskentelee 70 vakituista lomittajaa. Lomitusyksikkö kattaa Tervolan lisäksi Kemin, Keminmaan, Ranuan, Rovaniemen ja Simon.

    Maatalouslomittaja Ilkka Markkanen epäilee, että neuvottelujen aluksi kunta mitoittaa työvoiman vähennykset yläkanttiin.

    Tunnusteluja yt-neuvottelujen aloittamisesta on kantautunut muistakin kunnista, varsinkin pohjoisesta, Lomittajayhdistyksen toiminnanjohtaja Raimo Kivineva kertoo.

    Maatilojen lukumäärä on vähentynyt viime vuosina nopeasti, minkä vuoksi lomittajia tarvitaan aiempaa vähemmän. Vuodenvaihteen lainmuutos korostaa lomitusten taloudellista ja tehokasta järjestämistä.

    Mela ohjeistaa paikallisyksiköitä sopeuttamaan lomittajat niin, että heidän määränsä ja työaikansa vastaavat palvelujen kysyntää.

    Lomituspalvelulaista poistettiin erillinen säännös siitä, mikä on lomittajien riittävä määrä.

    Artikkelin aiheet
    Tervola
    maatalouslomitus
    irtisanomiset
    kunnat
    työvoimapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle