• Viljelijät pelkäävät, että hanhille perustetuista lintupelloista muodostuu riski ‒ peltojen sijoittelun tulee olla suunnitelmallista

    Lintupeltoja pitäisi markkinoida nimenomaan ei-aktiivisille viljelijöille. Aktiiviviljelijöiden on vaalittava jokaista kortta, jotta eläimet saavat rehunsa.
    Lintupeltojen ehtojen mukaan 600 euron korvaus maksetaan vain, jos sitoumusvuonna linnut ovat aiheuttaneet vähäistä suurempaa vahinkoa. Kuvan pelto ei ole lintupelto.
    Lintupeltojen ehtojen mukaan 600 euron korvaus maksetaan vain, jos sitoumusvuonna linnut ovat aiheuttaneet vähäistä suurempaa vahinkoa. Kuvan pelto ei ole lintupelto. Kuva: Sari Penttinen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    16.12.202213:45
    Sari Penttinen

    Tilanne on vakava ja olemme vakavien ongelmien äärellä. Näin painokkain sanakääntein avasi Pohjois-Karjalan ely-keskuksen lajivahinkokoordinaattori Mika Pirinen Hanhituhot haltuun -keskustelutilaisuuden Liperissä viime viikon torstaina.

    Pirinen totesi, että paljon on tehty valkoposkihanhituhojen torjumiseksi, mutta vahingot ovat edelleen erittäin suuret.

    Uusi laki rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ja ennaltaehkäisystä on kansallisesti hyväksytty.

    Lintupelloista keskusteltiin Liperissä paljon. Viljelijät vaativat suunnitelmallisuutta lintupeltojen sijoitteluun, jotta niistä ei muodostu houkuttimia, jotka vetävät hanhia myös muille pelloille.

    Viljelijät toivoivat myös, että lintupeltoja markkinoitaisiin nimenomaan ei-aktiivisille viljelijöille. Heillä olisi mahdollisuus tehdä lintupeltositoumuksia toisin kuin viljelijöillä, joiden on vaalittava jokaista kortta, jotta eläimet saavat riittävästi rehua.

    Toiveet esitettiin Piriselle sekä ProAgria Itä-Suomen Sini Mustoselle, jotka ovat mukana hankkeessa, jossa tehdään kuntakohtaisia hanhipeltosuunnitelmia. ProAgrian lisäksi hanketta rahoittaa Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut sekä ympäristöministeriö.

    Hanhipeltosuunnitelmien lisäksi hankkeessa selvitetään edellytyksiä laajoihin poikkeuslupiin.

    Uutta hanketta varten on muodostettu hanhipeltojen kohdentamisalueita. Kohdentamisalueet ovat alueita, missä hanhituhoja on sattunut ja niistä on tehty vähintään kahdesti ilmoitus maaseutuviranomaiselle.

    Pilottihanke toteutetaan Tohmajärven ja Liperin kuntien alueella.

    Ensi vuonna hanhituhojen ennaltaehkäisyyn pitäisi olla tulossa uusia mahdollisuuksia. Niiden toteutuminen ei vain näytä kovin lupaavalta juuri nyt.

    Pirinen kertoo, että uusi laki rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ja ennaltaehkäisystä on kansallisesti hyväksytty.

    Lain täytäntöönpanoasetusta ei vain voida antaa, ennen kuin Euroopan komissio on hyväksynyt lain. Hyväksyntää on odotettu vuoden verran.

    Pirisen tietojen mukaan kaikesta muusta on yhteisymmärrys paitsi maakotkien aiheuttamien porovahinkojen korvaamisesta.

    ”Jos lakia ei saada voimaan, sulavat ennaltaehkäisevät karkotussuunnitelmat ilman rahoitusta.”

    Ehtojen mukaan 600 euron korvaus maksetaan vain, jos sitoumusvuonna on ollut vähäistä suurempaa vahinkoa.

    Uuden korvausjärjestelmän lisäksi niin sanottujen lintupeltojen ehdot muuttuvat uuden maatalouden rahoituskauden myötä.

    Lintupellolla viljellään hanhien suosimia tuotantokasveja tavanomaisen viljelykäytännön mukaan ja tavoitteena on normaali satoa tuottava kasvusto.

    Viljelijän on dokumentoitava vahingot ja lintujen ruokailu Vipu-mobiilisovelluksen kautta. Ehtojen mukaan 600 euron korvaus maksetaan vain, jos sitoumusvuonna on ollut vähäistä suurempaa vahinkoa.

    Pinta-alaltaan lintupelloiksi ilmoitettavia lohkoja tulee olla vähintään 10 hehtaaria ja niiden on sijaittava lähellä toisiaan.

    Viljelijät toivoivat myös, että lintupeltoja markkinoitaisiin nimenomaan ei aktiivisille viljelijöille.

    Lisää aiheesta
    • Kyselyyn vastanneista lähes 90 prosenttia oli sitä mieltä, että päättäjät eivät ole reagoineet riittävästi hanhiongelmaan.

      Luke: Hanhipeltojen perustamisessa kyse myös ammattiylpeydestä – viljelijät haluavat tuottaa ruokaa suomalaisille, ei hanhille

    • Heikki Kunnas on päättänyt luopua nautojen kasvatuksesta hanhien aiheuttamien ongelmien vuoksi.

      Karja saa lähteä, päätti hanhiin kyllästynyt Heikki Kunnas – "Niin irvokasta kuin se on, pellot on siirretty nautojen ruokinnasta hanhien ruokkimiseen"

    • Suomi haluaa EU-komissiolta apua valkoposkihanhien aiheuttamien tuhojen kitkemiseen. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

      Suomi pyrkii saamaan komissiolta apua valkoposkihanhien aiheuttamiin ongelmiin – ministeri Lepälle on tärkeää saada lintu metsästettäväksi lajiksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia