• Afrikkalainen sikarutto tappanut peräti 20 prosenttia Moldovan sioista

    Afrikkalainen sikarutto runtelee Moldovaa. Maassa on erilaisia näkemyksiä siitä, ollaanko sianlihapulan äärellä vai ei.
    Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa.
    Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa.  Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Eläintaudit
    27.4.202514:00
    Maija Ala-Siurua

    Romanian ja Ukrainan välissä sijaitsee valtio, jonka sioista noin 20 prosenttia on jouduttu lopettamaan afrikkalaisen sikaruton (ASF) takia. Kyse on Moldovasta, joka kärsii historiansa pahimmasta ASF-edipemiasta. Taudin takia on tapettu noin 118 000 sikaa, uutisoi Pig Progress.

    Afrikkalainen sikarutto alkoi runnella Moldoviaa vuoden alussa. Eri puolilla maata on rekisteröity noin 30 erillistä tautitapausta.

    Sikamäärän väheneminen tarkoittaa sianlihan tarjonnan pienenemistä. Moldovan sianlihantuottajia edustavan yhdistyksen mukaan kotimaisen sianlihan saatavuusongelmat ovat kuitenkin väliaikaisia.

    Yhdistyksen puheenjohtaja Andrain Burduja sanoo, että tilanne on hintojen osalta vakaa. Moldovassa sianlihan hinta on 3–5 prosenttia viime vuotta alhaisempi.

    Moldovan elintarviketurvallisuusviraston mukaan maassa ei ole pula sianlihasta, Pig Progress kertoo. Viraston on kuitenkin lausunnossaan todennut, että maahan joudutaan tuomaan sianlihaa.

    Pig Progress kertoo paikallisen Gagauz Infon uutisoineen, että Moldovan lihanjalostajien mukaan sianlihasta on pula, vaje on noin kahdeksan miljoonaa kiloa. Vaje paikataan tuomalla lihaa EU:sta.

    Tuontilihan arvioidaan nostavan sianlihan hintaa ruokakaupoissa. Jo nyt hinnat ovat nousseet noin yhden euron verran kilolta.

    Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmisiin, mutta on sioille ja villisioille erittäin vaarallinen. Tauti leviää helposti, on tappava eikä siihen ole parannuskeinoa.

    PigProgress: ASF Moldova: 20% of pig herd culled due to outbreaks

    Lisää aiheesta
    • Tartuntavyöhykkeestä kertova kyltti Fagerstassa.

      Metsä | Svensk Jakt: Ruotsissa käydään nyt oikeutta afrikkalaisen sikaruton korvauksista

    • Villisian jälki pellossa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto kurittaa Viroa – tautia löydetty tänä vuonna jo 33 villisiasta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle