• Ruokaperunaa riittäisi suomalaisten ja venäläisten lautasille

    Venäjän asettamat vientikiellot sotkevat suomalaisia ruokaperunamarkkinoita. Kuukausi sitten perunoita oli varastoissa 109 miljoonaa kiloa, määrästä riittäisi myös vientiin.
    Viime vuonna ruokaperunaa viljeltiin 22000 hehtaarilla
    Viime vuonna ruokaperunaa viljeltiin 22000 hehtaarilla Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    9.2.201510:58
    MT toimitus

    Tammikuun puolivälissä ruokaperunaa oli 109 miljoonaa kiloa maatilojen varastoissa. Kiloja oli 16 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna, mutta perunaa riittäisi sekä kotimaan markkinoille että vietiin Venäjälle, kertoo Luonnonvarakeskus Luke.

    Varastot ovat tyhjentyneet kolmessa kuukaudessa 27 miljoonan kilon kuukausivauhtia eli viimevuotiseen tahtiin, Luken keräämistä tilastoista käy ilmi. Teollisuusperunaa varastoissa oli 18 miljoonaa kiloa.

    Venäjän vientikiellot ovat sotkeneet perunamarkkinoita tänä ja viime talvena. Venäjälle vietiin enimmillään ruokaperunaa vuosien 2011 ja 2012 loka–marraskuussa 1,5 miljoonaa kiloa.

    Viime kesänä ruoka- ja teollisuusperunaa viljeli 709 tilaa 22 000 hehtaarilla. Alaa oli yhtä paljon kuin vuotta aikaisemmin mutta sato kertyi vähemmän. Ruokaperunoista suurin osa tuotetaan Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla. Varastojen 109 miljoonasta kilosta 89 miljoonaa oli maakuntien viljelijöiden varastoissa.

    Ruokaperunan varastotilaston tiedot perustuvat Luken tekemään tilastoon, jossa selvitetään maatilojen varastoissa olevan ruoka- ja ruokateollisuusperunan määrää kahdesti vuodessa.

     

    Korjattu ruokaperunan pinta-ala.

    Artikkelin aiheet
    ruokaperuna
    vientikielto
    Luonnonvarakeskus Luke
    Suomi ja Venäjä
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle