• Väitöskirja: Pelkkä hiilijalanjälki ei anna riittävää kuvaa maataloustuotannon kestävyydestä

    Suuri osa maatalouden ympäristövaikutusten arviointiin tarjolla olevista menetelmistä on alun perin kehitetty teollisten prosessien aiheuttamien ympäristövaikutusten arvioimiseen.
    Peltomaan laatua kuvaavia keskeisiä indikaattoreita ovat eroosio, orgaanisen aineksen väheneminen ja maan tiivistyminen.
    Peltomaan laatua kuvaavia keskeisiä indikaattoreita ovat eroosio, orgaanisen aineksen väheneminen ja maan tiivistyminen. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    23.8.202205:00
    Tuure Kiviranta

    Maataloustuotannon kestävyyttä tulisi mitata monipuolisesti erilaisia ympäristövaikutuksia, kuten ilmastovaikutusta ja luonnonvarojen käytön tehokkuutta kuvaavien indikaattorien avulla.

    Aiheesta väittelevän Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan Katri Joensuun mukaan maatalouden tuotantojärjestelmien kestävyyttä arvioitaessa olisi tärkeää huomioida esimerkiksi viljelyn vaikutus peltomaan laatuun ja ravinteiden käytön tehokkuus tuotantoketjun eri vaiheissa.

    Joensuu tunnisti väitöstutkimuksessaan maataloustuotannon kannalta olennaisimpia ympäristövaikutusindikaattoreita. Tutkimuksessa myös kehitettiin maaperän laatuun ja ravinteiden käytön tehokkuuteen liittyvien uusien ympäristövaikutusindikaattoreiden arviointimenetelmiä.

    Maataloudella on todettu olevan suuri vaikutus muun muassa ilmastonmuutokseen, rehevöitymiseen ja biodiversiteettikatoon. Ympäristövaikutusten suuruuden arviointiin soveltuu esimerkiksi elinkaariarviointi (LCA), joka on laajalti käytetty menetelmä tuotteiden ja tuotantojärjestelmien ympäristötehokkuuden määrällistämiseksi.

    Elinkaariarvioinnin avulla voidaan tunnistaa parhaita keinoja hallita ja pienentää tuotannon ympäristövaikutuksia.

    Laajimmin käytössä olevat LCA-menetelmät sisältävät joukon erilaisia ympäristövaikutusluokkia, kuten kasvihuonekaasupäästöt, yläilmakehän otsonikato sekä happamoittava, rehevöittävä ja ekotoksinen vaikutus.

    ”Suurin osa näistä menetelmistä on kuitenkin alun perin kehitetty teollisten prosessien aiheuttamien ympäristövaikutusten arvioimista varten, eivätkä ne välttämättä ole riittäviä kuvaamaan suurelta osin biologisiin prosesseihin perustuvan maataloustuotannon aiheuttamia ympäristövaikutuksia”, Joensuu pohtii.

    Maataloustuotannon kannalta tärkeimpiä ympäristövaikutuksia olivat biodiversiteettikato, globaalien typpi- ja fosforikiertojen häiriintyminen, maankäytön muutokset ja ilmastovaikutus.

    Maankäytön osalta peltomaan laatua kuvaavia keskeisiä indikaattoreita ovat eroosio, orgaanisen aineksen väheneminen ja maan tiivistyminen, joiden arviointia varten on olemassa LCA:han soveltuvia menetelmiä.

    ”Näiden lisäksi erillinen ravinteiden käytön tehokkuutta kuvaava indikaattori auttaisi hahmottamaan paremmin tuotantoketjuun liittyviä ravinnevirtoja ja hallitsemaan rehevöittäviä päästöjä”, sanoo Joensuu.

    Katri Joensuun väitöskirja ”Improving the Life Cycle Assessment of agricultural products: Focus on soil quality and nutrient footprint” tarkastetaan 9. syyskuuta Helsingin yliopiston Maatalous-metsäteellisessä tiedekunnassa.

    Lue myös:

    Eroosioherkkien peltojen tunnistamiseen uusi verkkopalvelu

    Jättikokoiset koneet voivat jättää pysyvän jäljen peltoon – kerran tiivistynyttä pohjamaata on vaikea korjata myöhemmin

    Artikkelin aiheet
    maataloustuotanto
    ympäristövaikutus
    hiilijalanjälki
    elinkaariarviointi
    kestävyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle